Joka yhdeksäs laji on Suomessa uhanalainen. Uuden eliölajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan maassamme elää 2 667 uhanalaista lajia, mikä on 11,9 prosenttia arvioiduista lajeista.
Edellisessä, vuonna 2010 julkaistussa arvioinnissa osuus oli 10,5 prosenttia. Nyt julkaistu arvio kattaa runsaat 22 000 lajia.
Uhanalaisten osuus on suurin linnuissa ja sammalissa, molemmissa ryhmissä kolmannes lajeista on uhanalaisia. Uhanalaisten lajien osuus on huomattava myös jäkälissä, putkilokasveissa, perhosissa ja pistiäisissä. Tilanne on näissä kaikissa lajiryhmissä huonontunut edellisestä arvioinnista.
Lajien uhanalaistumiseen ovat vaikuttaneet merkittävimmin metsäelinympäristöjen muutokset, jotka ovat ensisijainen uhanalaisuuden syy 733 lajille. Yleisimpiä niistä ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä vanhojen metsien ja kookkaiden puiden ja lahopuun väheneminen.
Toiseksi yleisin uhanalaistumiseen vaikuttanut syy on avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu, mikä on 639 lajin uhanalaisuuden syynä. Ilmastonmuutos uhkaa etenkin tunturilajeja.
Suomen pesivistä 246 lintulajista äärimmäisen uhanalaisia eli korkeimman häviämisuhkan lajeja on 18. Uusina lajeina tähän luokkaan siirrettiin punasotka ja peltosirkku, joiden määrät ovat vähentyneet yli 80 prosenttia viimeisen kolmen sukupolven aikana. Kaikkiaan linnuista arvioitiin uhanalaisiksi 86 lajia.
Uhanalaisia nisäkäslajeja on Suomessa kahdeksan: naali (äärimmäisen uhanalainen), saimaannorppa, ahma, susi ja ripsisiippa (erittäin uhanalaisia) sekä pikkulepakko, liito-orava ja hilleri (vaarantuneita). Silmälläpidettäviksi arvioitiin euroopanmajava, kenttämyyrä, karhu, itämerennorppa ja metsäpeura.
Aiemmin silmälläpidettäväksi arvioitu ilves on nyt elinvoimainen. Liito-oravan uhanalaisuusluokka puolestaan heikkeni silmälläpidettävästä vaarantuneeksi.
Uhanalaisuusarvioinnissa esitetään sekä laajoja että kohdennettuja toimenpiteitä lajien elinolosuhteiden parantamiseksi. Suojelualueet eivät yksin turvaa lajien säilymistä, vaan monimuotoisuus on huomioitava kaikessa luonnonvarojen ja alueiden käytössä.
Aktiivisia suojelu-, ennallistamis- ja hoitotoimenpiteitä tulisi merkittävästi lisätä erityisesti soiden ja lintukosteikkojen lajiston turvaamiseksi. Lisäksi tarvitaan enemmän tietoa lajiesiintymistä ja lajien elintavoista.