Pohjantiellä vallitsevasta villin lännen meiningistä kirjoitetuista uutisista, lukijakommenteista ja Kalevan verkkolehden juttutuvan keskusteluista saisi varmaan pian aikaan J. K. Rowlingin tuotantoakin paksumman kirjasarjan.
Pohjantie-trilogiasta tuskin kuitenkaan tulisi samanlaista bestselleriä kuin Harry Pottereista. Siinä, missä taistelussa Voldemortia vastaan on ajoittaisia valonpilkahduksia ja onnellinen loppu, löytyisi Pohjantien tarinoista vain lukuisia ylinopeuksia, rattijuopumuksia, rypistynyttä peltiä ja henkilövahinkoja.
Niistä ei ole kovin hauska lukea, ellei sitten nauti kanssaihmisten kokemasta kärsimyksestä. Vielä surullisempaa niistä on kirjoittaa. Varsinkin, kun iltavuoroon vaakasuorassa lumisateessa Pohjantietä pitkin ajaessaan tietää jo valmiiksi olevansa seuraavan aamun pääuutisten alkulähteellä.
Vain yksi liikennetörttöilijöiden ryhmä tuntuu loistavan poissaolollaan Pohjantiellä. Vaasalaiset kiihdyttäjät.
Vaasalaiset kiihdyttäjät ei ole mikään vakiintunut termi, mutta osuvampaakaan ei tähän hätään löytynyt.
Termin keksi ilmeisesti autokoulunopettajani kuvaamaan ajotapaa, jolla lähestulkoon suoralle, 1,7 kilometrin mittaiselle kaksien liikennevalojen väliselle tieosuudelle Vaasan vilkkaimmalla tiellä saadaan aiheutettua käsittämättömät autojonot.
Vaasalainen kiihdyttäjä on autoilija, jolla menee 1,5 kilometriä päästä suurimpaan sallittuun nopeuteen, joka tuolla matkalla on 70 kilometriä tunnissa. Sen jälkeen kiihdyttäjä iskee jarrut pohjaan ja alkaa vilkuttaa vasemmalle. Täyttääkseen aidon vaasalaisen kiihdyttäjän tuntomerkit, nämä kaksi tehtävää on suoritettava tässä nimenomaisessa järjestyksessä.
Ajoin hiljattain reilun kolmensadan kilometrin matkan Oulusta Vaasaan ja takaisin. Viimeistään tuon matkan aikana havaitsin, että vaasalainen kiihdyttäjä voisi aivan yhtä hyvin olla raahelainen tai kokkolalainen. Itse asiassa heitä on kaikkialla.
Valtatielle liittyjät voi nimittäin jakaa paikkakunnasta riippumatta karkeasti kolmeen joukkoon. Ensimmäinen joukko odottelee, että tiellä on riittävästi tilaa liittyä.
Toinen joukko puolestaan pujahtaa sivutieltä pieneenkin väliin, mutta heidän autostaan löytyy kaasupoljin. He saavat lyhyessäkin ajassa autonsa kiihtymään sellaiseen vauhtiin, että yhdenkään perässätulijan jarruvalot eivät vilkahda, elleivät nämä aja ylinopeutta.
Sitten ovat vaasalaiset kiihdyttäjät. On aivan sama, minkäkokoinen tila valtatiellä on heidän liittyessään sinne. Valtatietä pitkin ajavat joutuvat joka tapauksessa jarruttamaan.
Koska vaasalaisen kiihdyttäjän alla voi ihan yhtä hyvin olla Mazda kuin Mersukin, ei ominaisuus ole autossa vaan ratin ja penkin välissä.
Kiireen liittyä valtatielle ymmärtäisi, jos edessä olisi pitkä matka ja nopealla valtatielle pujahtamisella haluaisi välttää turhan ohittamisen. Kuitenkin vaasalaiset kiihdyttäjät ovat useimmiten niitä, jotka pujahtavat pois päätieltä heti seuraavassa risteyksessä. Ilmeisesti taustalla on jonkinlainen ”minä vain tästä nopeasti pujahdan” -ajattelutapa.
Niin, niinhän sinä pujahdat. Mutta niin pujahtaa sen pitkän valtatiellä taitettavan matkan aikana noin 20 muutakin.
Oikeastaan vaasalaisen kiihdyttäjän toimintaa voisi verrata kaupan kassajonossa kiilaamiseen. Tungetaan eteen sillä verukkeella, että ostoksia on vähemmän kuin takana tulevalla. Sitten nostellaan ne ostokset kassalle niin hitaasti kuin mahdollista ja valitaan tiskiltä vielä kaksi minuuttia Casino-arpaa.
Kassajonossa kiilaaminen on vain ärsyttävää. Mutta harkitsematon valtatielle tunkeminen on vaarallista sekä muille että vaasalaiselle kiihdyttäjälle itselleenkin.
Entä, jos se valtatiellä ajava rekka ei ehdikään jarruttaa?