Joka kolmas uus­per­heen lapsi ei ole yh­tey­des­sä bio­lo­gi­seen isään

Vanhempien eron yhteydessä lapsi on vaarassa menettää yhteyden toiseen vanhempaansa. Useimmiten katkeaa yhteys isään.

Vanhempien eron yhteydessä lapsi on vaarassa menettää yhteyden toiseen vanhempaansa. Useimmiten katkeaa yhteys isään.

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kolmas uusperheen lapsi elää ilman yhteyttä biologiseen isään.

Lastensuojelun Keskusliiton Neuvokeskuksen projektijohtaja Heikki Koiso-Kanttila kertoo, että yhtydenpito katkeaa usein vanhempien kärjistyneiden välien vuoksi.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan Suomessa on totuttu ajattelemaan, että isän ovat vähemmän kiinnostuneita lapsista ja huonompia kasvattajia. Kehityspsykologiassa korostetaan äiti--lapsi-suhdetta.

Isän katoaminen elämästä on kuitenkin lapselle erittäin merkityksellistä. Lapsi ajattelee helposti, että lapsen itsensä huonous on syy isän poissaoloon.

Asiantuntijoiden mukaan useampi aikuinen on kuitenkin lapsen etu.

Koiso-Kanttila toteaa, että isät tarvitsevat rohkaisua vanhemmuuteen erityisesti erotilanteessa.

Lapsen ja isän suhde oli esillä Helsingissä pidettävässä Erofoorumissa tiistaina.

Tilaisuuden järjestivät Lastensuojelun Keskusliiton Neuvokeskus, Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä sekä Tasa-arvoa erovanhemmuuteen -- isät pois paitsiosta -projekti.

Ilmoita asiavirheestä