Salailua, tiedon panttaamista ja asiakirjojen pimittämistä, jopa niiden hävittämistä. Toisten mustamaalaamista, rikosilmoitusten tehtailua viranomaisille, riitaisia kokouksia.
Muun muassa näistä oireista tunnistaa sen, että kuntaan on pesiytynyt ärhäkkä ja helposti leviävä salailuvirus.
Salailuvirus näyttää leviävän tällä hetkellä entisen Oulun läänin eteläisessä osassa. Kovan virustartunnan on saanut Pyhäjärvi, ja nyt se on tarttunut myös naapurikuntaan Kärsämäelle.
Molemmissa kunnissa päätöksenteko alkaa muistuttaa saippuaoopperaa, jossa vihataan ja rakastetaan yhtä intohimoisesti. Rakkaudessa ja vihassa kaikki keinot ovat sallittuja.
Pienissä kunnissa valta keskittyy usein pienelle piirille. Nämä samat ihmiset ovat toimineet kunnalliselämässä jopa vuosikymmeniä. Ihmiset tuntevat pakostakin toisensa ja heidän taustansa. Tällaisessa tilanteessa rintamalinjat puolesta ja vastaan syntyvät nopeasti muistakin kuin poliittisista syistä.
Asioista riiteleminen menee henkilökohtaiselle tasolle.
Kunnan päättäjien riidellessä ja nahistellessa moni kuntalainen voi tuntea itsensä hämmentyneeksi. Heidänkö pitäisi päättää meille tärkeistä asioista? Päivähoidosta, hammaslääkäristä, vanhusten palvelukotipaikoista ja kunnan taloudesta.
Varmaan jotkut kuntalaiset harmittelevat sitäkin, mitä jatkuvat riitelyuutiset tekevät kunnan imagolle. Haluaako joku ulkopuolinen tulla vaikkapa kunnalle töihin, jos pelkona on tulilinjalle joutuminen?
Imagosta ja kunnan henkisestä ilmapiiristä on syytä olla huolissaan. Jos kunnallispolitiikasta tulee riitelyareena, jossa sudet hyökkäävät kimppuun niin omien kuin vieraiden joukosta, ei ole ihme, ettei hinku tälle näyttämölle ole korkea.
Samaa tahtia kuntalaisten luottamus siihen, että omassa kunnassa päätökset tehdään heidän kannaltaan parhaalla tavalla, hiipuu pois. Ei ole kenenkään etu sekään, ettei päätöksiä synny, koska epäselvät asiat ja riitelyt venyttävät kokouksia ja asiat jäävät pöydälle.
Kunnallispolitiikan imagosta on syytä olla huolissaan myös siksi, että kuntalaisten kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen on heikkoa. Kuntavaalit eivät kiinnosta, vaikuttaminen ei kiinnosta. Siellähän ovat vain ne samat ihmiset vuodesta toiseen, ei siellä mikään muutu, ajattelee moni politiikkaan kyllästynyt.
Tähän ongelmaan salailuvirus ei ainakaan parannusta tuo.
Kunnissa päätöksenteko lähtee siitä, että valtuustojen toiminta ja päätökset ovat julkisia. Käsittelyssä olevia asioita voidaan salata vain erityisen painavista syistä. Näitä syitä voivat olla kunnan kilpailuetu tai yksilönsuojaan vetoaminen.
Asioiden julkisuutta määrittelee julkisuuslaki. Jos kunnasta tuleva viesti on se, että asioita hoidetaan salaamalla, ja apuun tarvitaan myös poliisia, niin ei se paljon kuntalaisten luottamusta herätä.
Mikä sitten salailuviruksen tappaisi? Olisiko syytä harkita sitä, että kunnanvaltuutettujen kaudet olisivat rajalliset? Yksi ja sama valtuutettu voisi istua kunnanvaltuutettuna vain rajatut valtuustokaudet, jonka jälkeen hän olisi tehtävänsä tehnyt. Sen jälkeen olisi uusien tekijöiden vuoro.
Idealistisesti voisi ajatella, että tämä muuttaisi valtuustojen rakennetta siten, että yhteisistä asioita olisi päättämässä monenikäisiä ihmisiä. Silloin myös vanhat rintamalinjat ja kuppikunnat rikkoutuisivat.
Ehkä siinä samalla myös ihmisten kiinnostus ja luottamus yhteisten asioiden hoitamiseen kasvaisi edes hieman.
Parasta lääkettä salailuviruksen hoitamiseksi lienee avoimuus ja läpinäkyvyys. Kun tiedetään missä mennään, ei tarvitse selitellä ympäripyöreitä.