Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kahden keskeisen johtohenkilön lähes yhtäaikainen eroilmoitus ei voi olla herättämättä huomiota aikana, jolloin liike on syvässä murroksessa.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kaksi keskeistä johtohenkilöä, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ja puheenjohtaja Olavi Voittonen, vetäytyvät liikkeen johdosta.
Liikkeen tiedotustavan mukaisesti miltei yhtä aikaa julkistetuista eroista kerrottiin pidättyvästi. Hännisen sanottiin lähtevän terveyssyistä ja Voittosen korkean ikänsä nojalla, eikä eroihin sanota liittyvän dramatiikkaa.
Hänninen ja Voittonen ovat olleet vanhoillislestadiolaisen liikkeen kasvot julkisuudessa viime vuodet, jolloin liike on ollut historiansa ehkä kovimmassa paikassa.
Kohu alkoi nelisen vuotta sitten, kun paljastui, että liikkeen sisällä on tapahtunut satoja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Niitä olivat tehneet jopa keskeisissä asemissa olleet seurapuhujat. Aluksi liike yritti peitellä ja vähätellä rikoksia.
Liikkeen johto on lasten hyväksikäytöstä syntyneen tapahtumaketjun alusta saakka haparoinut asian käsittelyssä ja tiedottamisessa.
Kaksi kuukautta sitten Hänninen otti vastuun kohusta, joka syntyi hänen kerrottuaan tehneensä keskusrikospoliisin kanssa sopimuksen hyväksikäyttötapausten ilmoittamisesta SRK:lle ennen kuin jutut tulevat syyteharkintaan. Näin SRK:n johdolle olisi annettu aikaa valmistautua asian tuomaan julkisuuteen. Poliisi kielsi sopimuksen olemassaolon.
Erehtymättömänä itseään pitämään tottunut liikkeen johto on taiteillut vaikeassa paikassa. Loppujen lopuksi sen on ollut pakko tarttua härkää sarvista. Asiat, joista liikettä on arvosteltu, ovat olleet perhearvoja korostavalle yhteisölle niin kovia, ettei niistä ole voinut vaieta.
Hyväksikäyttötapausten käsittelytapa ei ole voinut olla heikentämättä johdon arvovaltaa jäsenistön silmissä. Tämä on poikinut valtaisan keskustelun julkisuudessa.
Yhtä aikaa hyväksikäyttötapausten kanssa liikkeen johtoa on kovisteltu 1970-luvun hoitokokouksista, joissa tuhansille ihmisille tehtiin henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Kokouksia tutkineen yhteiskuntatieteiden tohtori Aini Linjakummun mukaan hoitamisesta jäi sotien jälkeisen ajan suurimmat kollektiiviset traumat.
Mikä ikävintä, vaikka hoitokokoukset on nimenä poistettu sielunhoidollisten työvälineiden joukosta, samanlaisia menetelmiä on käytetty näihin päiviin saakka.
On painostettu ihmisiä, jotka ovat eri mieltä liikkeen johdon kanssa vaikkapa ehkäisystä, television katselusta, naispappeudesta tai suhtautumisesta seksuaalisiin vähemmistöihin.
Vaikka vanhoillislestadiolaisliike haluaa näyttäytyä yhtenäisenä, sillä on monet kasvot. Yksikasvoinen ei ole edes se miesjoukko, joka liikettä johtaa. Henkilövaihdokset johdossa eivät sinällään tarkoita, että liikkeen toimintatavat muuttuisivat. Järjestön johdossa kyse on aina vallasta ja siitä, mitkä suuntaukset ovat enemmistönä valitsijajoukossa. Liikkeen avautumiselle on kuitenkin nyt tilausta. Odotukset ovat suuret.