Vasemmistoliiton kolme vuotta kestänyt hallitustaival päättyi näyttävään ulosmarssiin. Pohjois-Suomi menetti samalla ainoan ministerinsä.
Selityksen mukaan vasemmistoliitto ei halunnut olla mukana ratkaisuissa, jotka kurittavat liikaa pieni- ja keskituloisia sekä lapsiperheitä. Perustelu ontuu, sillä vasemmistoliitto on ollut mukana hallituksessa, joka on nyt päätettyjen 2,3 miljardin säästöjen lisäksi leikannut valtion menoja jo viisi miljardia euroa.
Pikemminkin kyse on siitä, että ikäviä päätöksiä tekevä hallitus ei sovi vasemmistoliiton imagoon. Hallituksessa olosta olisi ollut puolueelle loppuvaalikauden aikana enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vastuullinen poliitikko tunnustaa, että kestävää hyvinvointia ei voida rahoittaa velkarahalla eikä tulevien sukupolvien kustannuksella. Kun tulot eivät lisäänny, menoja on pakko karsia ja yritettävä saada kasvua aikaan. Jos tätä yhtälöä ei kestä, oikea johtopäätös on lähteä hallituksesta.
Vaikeissa ratkaisuissa on viime kädessä kyse johtajuudesta. Pystyykö puheenjohtaja kantamaan vastuun myös omia kannattajia kirpaisevista päätöksistä vai luikkiiko pakoon ja jättää ikävät asiat muille? Vasemmistoliitto toimi puheenjohtaja Paavo Arhinmäen johdolla jälkimmäisellä tavalla.
Hallituksesta lähteminen on riskipeliä. Kun ovet paukkuvat, seuraavalla kerralla voi olla vaikeampi päästä edes ovenrakoon.
Vasemmistoliiton ratkaisulle on myös muita syitä. Tilanne kirkastui, kun hallituksen pienpuolueet ohitettiin hallituksen pääpuolueiden ja opposition neuvottelemasta sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisusta. Vasemmistoliitto veti herneen nenään eikä halunnut loppukauden kivuliaiden sopeutustoimien maksajaksi.
Kieltämättä hallitusasetelma on ollut koko ajan vaikea, kun ääripäitä on sovitettu väkisin yhteen. Ideologiset erot ovat olleet suuria ja se on näkynyt. Fantastisen menon sijaan työ on ollut ikävää pakkopuurtamista.
Periaatteessa vasemmistoliiton irrottautuminen helpottaa hallituksen loppukauden työskentelyä. Uudet vaikeudet siintävät kuitenkin jo nurkan takana.
SDP:n painoarvo ja liikkumatila hallituksessa heikkenee, sillä oli nimenomaan demarien tahto, että vasemmisto otettiin hallitukseen. Hallitusyhteistyö kuormittuu entisestään, jos puolueen puheenjohtajaksi Jutta Urpilaisen tilalle nousee ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne. Vihreät puolestaan ovat lähtökuopissa Fennovoiman ydinvoimalaluvan päivityksen takia.
Rapatessa roiskuu ja reissussa rähjääntyy.
Väsynyt sixpack on muuttunut kvintetiksi, mutta myös kvartetti on mahdollinen. Isot ratkaisut on tehty, ja puolueet voivat aloittaa laskeutumisen EU- ja eduskuntavaaleihin. Onnekkaimmillaan hallitus nilkuttaa vaaleihin asti.
Perussuomalaiset ja keskusta kuopivat malttamattomina pääsyä hallitusvaltaan. Sote-ratkaisu osoitti, että lukkiutuneita ennakkoasenteita ei enää ole. Pienille puolueille jää jatkossa sivustakatsojan rooli.
Pääkirjoitus