Suomi on nyt noussut Euroopan kartalle. Taisi lentää Alexander Stubbin brändityöryhmä rähmälleen, kun Suomi putosi persuuksilleen. Niin kova on nyt mielenkiinto Suomea kohtaan.Yllättäen ja pyytämättä minustakin on tullut julkkis Euroopan parlamentissa, kun kaikki haluavat tietää, mitä Suomessa oikein tapahtuu ja mihin Suomi on menossa.
Heti aluksi haluan onnitella Timo Soinia ja perussuomalaisia historiallisesta vaalituloksesta. Teillä oli mediaherruus. Jatkuvana virtana julkaistut gallupit ruokkivat menestystä. Monet kansalaiset löysivät yhteiskunnallisen arvonsa. Hieno saavutus, joka jää varmasti poliittiseen historiaan.
Uskon myös, että persujen voitolla on pysyvä vaikutus Suomen poliittiseen kulttuuriin. Kielenkäyttö muuttuu puisevasta poliittisesta virkamieskielestä kansanomaisemmaksi. Kuuntelun merkitys korostuu. Epäkohtiin tullaan ottamaan kantaa enemmän yksilön kuin järjestelmien tai instituutioiden näkökulmasta. Timo Soini on selkeä ihailemansa Veikko Vennamon perillinen.
Perussuomalaiset ovat aitosuomalaisista piirteistään huolimatta tyypillinen eurooppalainen populistipuolue. Erikoista suomalaisessa ilmapiirissä on, että perussuomalaisista oli vähällä tulla suurin puolue ja pääministeripuolue. Tämä seikka on herättänyt kansainvälisen kiinnostuksen, sillä useimmissa Euroopan maissa populistipuolueet ovat marginaalissa.
Eurooppalaisessa lehdistössä perussuomalaiset on luokiteltu muukalaisvihamieliseksi oikeistopopulistiseksi liikkeeksi. Ilkeimmät kuten EU-Observer kirjoittaa persujen puolueen nimenkin PeruSSuomalaiset. Viimeksi mainittua väärinkäsitystä olen omalta osaltani yrittänyt määrätietoisesti korjata.
Olen sanonut kaikille kysyjille, että suomalainen versio eurooppalaisesta populismista ei ole äärioikeistolainen eikä rasistinen, vaikka se ammentaa suurelta osin voimansa ja ideansa maahanmuuttovastaisuudesta. Maahanmuuton kritiikki on kuitenkin vain yksi kohta perussuomalaisten esityslistalla. Timo Soini ansaitsee tässä suhteessa kunnioituksemme, sillä hän on onnistunut suitsimaan puolueensa sisusuomalaisten kiihkeimpiä vihapuheiden pitäjiä.
Keskeisin persujen kritiikin kohde on Euroopan unioni. Persujen sekavaa Eurooppa-linjaa kuvaa hyvin se, että Timo Soinin seuraajaksi Euroopan parlamenttiin tuleva Sampo Terho sanoo olevansa EU-myönteinen.
Jokainen eurooppalainen populistipuolue on erilainen, mutta niitä yhdistää useat samat asiat kuten voimakas EU-kritiikki jopa viha, ulkomaalaisvastaisuus, nationalismi ja vetoaminen työväenluokkaan. Populistien strategialle ominaista on kertoa olevansa ainoana puolueena "kansan asialla".
Esimerkiksi Suomessa saatiin luotua käsitys, että perussuomalaisten ja Soinin kritisoiminen on kansan kritisoimista ja ylimielistä suhtautumista kansaan, mutta Jutta Urpilaista saa lyödä kuin vierasta sikaa, vaikka hänen takanaan on suurempi osa kansalaisia.
Sosiaalidemokraattien ongelmana oli itseluottamuksen puute populistien haastamisessa. Liian usein ollaan taipuvaisia ajattelemaan, että "kansa" on samaa mieltä populistien kanssa. Se näkyi erityisesti maahanmuuttokeskustelussa "maassa maan tavalla" -linjauksena.
Ei ollut muistakaan puolueista persujen haastajiksi. Kansainvälinen ja Eurooppa-henkinen Alex Stubbkin tyytyi haastamisen sijaan kertomaan kuinka hyvä kaveri hän on Timon kanssa. Populistiset liikkeet ovat onnistuneet leimaanaan poliittiset vastustajat kaikkialla Euroopassa "eliitin" edustajina, jotka eivät kuuntele "kansaa". Hyökkäys populisteja kohtaan käännetään hyökkäyksiksi tavallista työtätekevää kansaa kohtaan.
Populistien menestys on usein kytköksissä suurten muutosten aikaan. Muutoksessa haetaan turvaa menneisyydestä. Mielikuvissa elää kaipuu vanhaan maaseutuun ja entiseen tehtaaseen.
Tämän kaipuun leimaaminen naurettavaksi on huono strategia. Tehokkaampaa on ottaa se vakavasti. Se tarkoittaa populististen ehdotusten läpivalaisua faktojen ja lukujen valossa. Tällä strategialla esimerkiksi Norjassa populistinen Edistyspuolue on saatu toistuvasti kiinni hyvältä kuulostavista, mutta toivottoman kalliista tai muuten mahdottomista lupauksista. Norjassa Edistyspuolue on yli 20 prosentin kannatuksesta huolimatta ollut pysyvästi oppositiossa.
Yksinkertainen oppi ja moninkertainen tunne ovat nostaneet populistipuolueiden kannatusta Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Unkarissa, Puolassa, Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Ranskassa Kansallisen Rintaman kannatus kasvaa kohisten.
Johtajuuden puute Euroopassa antaa tilaa populismin kasvulle. Kun ihmisille ei ole tarjottavana rohkeaa poliittista vaihtoehtoa, helppoja ratkaisuja tarjoavat populistit saavat hyväksyntää. Oikean vaihtoehtopolitiikan nousu on jo nähtävissä. Kannatuksen heiluriliikkeen suunta muuttuu. Suomi ei ole persujen johdolla eroamassa EU:sta vaan vahvistaa otettaan, sillä pian tulee ratkaistavaksi EU:n uusi rahoituskehys.
Pohjoisen maatalouden ja maaseudun elämisenehtojen kannalta on välttämätöntä turvata Suomen erityisolosuhteet huomioonottava EU-tuki ja kansallisen tuen mahdollisuudet. Vuosi 2013 on lähellä. Suomi tarvitsee osaavia puolestapuhujia EU:ssa. Suomessa EU:ta koskeva johtajuusvaje on poikkeuksellisen korostunut. Viimeiset pääministerit eivät ole tehneet Eurooppa-politiikkaa vakaumuksella.
Kirjoittaja on oululainen EU-parlamentaarikko.