Yhä useampi kansalainen kokee syvää epäluottamusta yhteiskunnan tukipilareita kohtaan. Tämä panee kysymään vahvan johtajuuden perään.
Suomalaisen popin ja rokin suurmiehiin aina 1970-luvulta lähtien kuuluneen Hectorin eli Heikki Harman yksi tunnetuimmista kappaleista on laulu "Ei mittään" (Työttömän arkiviisu).
Tuossa vuosikymmenien takaisessa laulussa Hector väittää, ettei mikään ole mitään: ei eduskunta, hallitus, puolueet, Raamattu eikä pääomakaan. On aika ja paikka mikä tahansa, laulun viesti on yleispätevä kuvaus turhautuneiden ihmisten mielialoista. Juuri nyt eletään paljolti noissa tunnelmissa. Kansalaisilta saavat huutia niin poliitikot, oikeuslaitos, kirkko kuin pääomakin.
Ihmisten luottamus yhteiskunnan peruspilareita kohtaan on horjunut jo pidemmän aikaa. Jotkin yhteiskunnalliset laitokset kuten poliisi saavat vielä jonkinlaisen synninpäästön. Mutta heti, jos niissäkin ilmenee pienimpiäkään epäilyksen siemeniä, kansalaiset ovat valmiita runttaamaan ne. Vaikka syy olisi vain yhdessä osassa jotakin laitosta, epäluottamuksen leima lyödään hyvin herkästi koko laitoksen ylle.
Eduskunta on tämän vaalikauden aikana menettänyt kasvonsa paljolti sen vuoksi, että kansanedustajien kaikki toimet eivät ole kestäneet päivänvaloa. Vaalirahoituksen ympärillä käyty ja yhä vellova keskustelu on huippuna tästä.
Hallituksen ote päivänpolitiikkaan on herpaantunut ajat sitten, ja monet isot asiat lepäävät laatikossa odottaen vaaleja ja niiden jälkeistä elämää. Nyt puolueet laskettelevat laskelmoiden kohti huhtikuun koitosta.
Yksi kansalaisten luottamusta pitkään nauttinut laitos, kirkko, on ryvettynyt homojen asemasta, lasten seksuaalisesta hyväksikäyttöstä ja rippisalaisuudesta käydyn keskustelun jälkimainingeissa.
Pääoman ulosmarssia Suomesta on katsottu nyrkkiä puiden, viimeksi Nokian viime viikolla antaman myrskyvaroituksen vuoksi. Demokratian koetaan menettävän kasvonsa, ellei se kykene ohjaamaan kehitystä ihmisten odotusten mukaisesti.
Järjestelmä eri elimineen ei ole sen kummallisempi kuin jokainen meistä sen yksittäisinä osasina. Laittomat ja hyvän tavan vastaiset toimet lähtevät jokaisen tekemisistä. Tietysti pohjalla on myös se, miten järjestelmä mahdollistaa epäoikeudenmukaisiksi koetut toimet. Jokaisen oikeustajun kannalta oleellista on se, koetaanko, että paha saa sen palkan, mikä sille lopulta kuuluu.
Suomalaista yhteiskuntaa pidetään avoimena demokratiana. Kun äänestysprosentit laskevat vaali vaalilta, voidaan kysyä, millaisena kansalaiset kokevat järjestelmän. Jos kiinnostus vaikuttaa yhteisiin asioihin jatkaa laskuaan, tullaan tilanteeseen, jossa järjestelmän oikeutus alkaa horjua ihmisten silmissä.
Jotain on kuitenkin pielessä. Elämme poliittisesti vapaampaa aikaa kuin koskaan, mutta silti ihmiset kokevat, etteivät he voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Ei ihme, että moni kaipaa vahvaa johtajaa. Enemmän kuin yhtä johtajaa, tarvitaan kuitenkin vahvaa johtajuutta. Se on enemmän kuin yksi johtaja: se on usean viisaan ihmisen summa.