Yhdysvaltain presidentin tehtävää tavoittelevan Hillary Clintonin terveydentila on noussut maailmanluokan uutiseksi. Tämä ei ole ihme, sillä valtion- ja hallitusten päämiesten ja heiksi pyrkivien terveydentilaa koskevilla tiedoilla on suuri merkitys. Siksikö niitä on pimitetty ja yritetään pimittää?
Terveydentilaan liittyvät tiedot ovat lähtökohtaisesti meistä jokaisen oma asia. Yksityiskohtaiset tiedot eivät kuulu julkisuuteen – jollei henkilö halua niitä itse julkistaa. Tilanne on toinen silloin kun itse kunkin terveydentila vaikuttaa tehtävän hoitamiseen.
Raja yksityisen ja julkisen terveystiedon välillä on veteen piirretty viiva. Kansalaisten on kuitenkin voitava luottaa siihen, että johtaja on täysissä sielun voimissa. Jos johtajan terveydentila alkaa haitata viran hoitamista, asiasta vaikeneminen tai sen vähättely on vastuutonta.
Suomessa on hyvässä muistissa se, kuinka presidentti Urho Kekkosen terveyden-, tai sairauden-, tila oli 1970-luvulla pitkään tabu. Lähipiiri kyllä kertoi UKK:n ihmekunnosta ja urheilusuorituksista vuolaasti, mutta vaikeni hänen terveytensä olennaisesta heikkenemisestä.
Myös tuon ajan media vaikeni. Kekkosen kaatumisen lentokoneen portaissa tallentanutta filmiä ei näytetty, ei myöskään sitä, kuinka ”pihalla” hän oli, kun tv-esiintymisen puheliuskat menivät sekaisin.
On vaikea arvioida, missä vaiheessa Kekkosen terveydentila ylitti kriittisen rajan. Joka tapauksessa hänen valtakautensa oli pidempi kuin hänen terveydentilansa olisi oikeasti sallinut. UKK:n kauden loppuvuosina seuraajaehdokkaat hakivat asemia samalla kun ehdottivat hänelle jatkokautta ja puhuivat palturia presidentin kunnosta.
UKK:n seuraaja, presidentti Mauno Koivisto alkoi julkistaa säännöllisesti tiedotteita terveydentilastaan. Hänen seuraajansa Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen jatkoivat käytäntöä enemmän tai vähemmän systemaattisesti. Ministerien ja jopa kansanedustajien sairauslomista ja myös niiden syistä kerrotaan nykyään hyvinkin avoimesti. Esimerkistä käyvät pääministeri Juha Sipilän (kesk.) taannoiset terveysongelmat.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole jatkanut edeltäjiensä käytäntöä. Hän julkisti tiedotteen terveydentilastaan 2013. Presidentin kansliasta kerrottiin, että presidentin terveydentilaa seurataan jatkuvasti ja että jos siinä tapahtuisi jotakin, mikä vaikuttaisi viranhoitoon, asiasta kerrottaisiin välittömästi.
1970-luvun Suomeakin pahempaa salailua nähtiin sosialistimaissa. Käytäntö ei näytä juuri muuttuneen seuraajamaissa. Uzbekistanin yksinvaltainen presidentti Islam Karimov oli hiljakkoin monta päivää kuollut ennen kuin tieto kerrottiin virallisesti sen jälkeen kun tieto oli ensin kiistetty.
Neuvostoliitto käytti johtajan terveydentilaa väistymisen syynä, kun kysymys oli syrjäyttämisestä. Kun Nikita Hrushtshev suistettiin vallasta 1964, syyksi sanottiin terveydentila. Kun Geidar Alijev (sittemmin Heidar Alijev) pullautettiin Nkp:n politbyroosta vuonna 1987, virallinen syy oli terveydentila. Alijev ”tervehtyi” pian ja nousi Azerbaidzhanin presidentiksi.
Yhdysvalloissakin johtajat ovat poteneet. Parhaisiin presidentteihin kuulunut Franklin Roosevelt oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Se ei haitannut tahtia. Kun televisiota ei ollut, presidentin liikkumisvaikeuksista ei tullut liian suurta numeroa. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble istuu pyörätuolissa, mutta hänen kyvykkyyttään ei epäile kukaan, päinvastoin.
Johtajilla on terveysongelmia siinä missä taviksillakin. Esimerkiksi presidentti John F. Kennedyllä oli nuorekkaasta imagostaan huolimatta yllättävän paljon terveysongelmia, jotka ovat tulleet julki vasta jälkikäteen. Ne varmaan haittasivat, mutta eivät silti estäneet viranhoitoa.
Clintonin keuhkokuume nosti ehdokkaiden iän, tai terveyden, valokeilaan kunnolla oikeastaan ensimmäisen kerran Yhdysvaltain presidenttihistoriassa. Supervalta on valinnut vain kolme presidenttiä, jotka ovat olleet virassa aloittaessaan yli 65-vuotiaita.
Clinton, lokakuussa 69 vuotta, olisi kolmanneksi ja Donald Trump, ensi kesäkuussa 71, kaikista vanhin presidentti. Ikä on tunnetusti numero, mutta mitä isompi se on, sitä enemmän se voi vaikuttaa viranhoitoon.