Pääkirjoitus

Jo riittää vä­ki­val­ta

Hyvinkään murhenäytelmä osoitti, että kuka tahansa voi joutua väkivallan uhriksi. Nyt on korkea aika pohtia, miten silmittömiä väkivallantekoja voitaisiin ehkäistä ennakolta.

Hyvinkään murhenäytelmä osoitti, että kuka tahansa voi joutua väkivallan uhriksi. Nyt on korkea aika pohtia, miten silmittömiä väkivallantekoja voitaisiin ehkäistä ennakolta.

Kahden ihmisen kuolemaan ja useiden loukkaantumiseen johtanut ammuskelu Hyvinkään keskustassa perjantain ja lauantain välisenä yönä on kuin jatko-osa vastaaville silmittömille väkivallanteoille, joita Suomessa on tapahtunut viime vuosien aikana.

Jos elämä jatkuu nykymenolla, saadaan varautua uusiin vastaavanlaisiin mielettömyyksiin. Malli on olemassa.

Tekoja on vaikea ymmärtää. Ne ovat niin järjenvastaisia, että koko yhteiskunnassa on syytä herätä pohtimaan, mikä meillä on pielessä, kun jotkut ihmiset käyttäytyvät tällä tavalla toisia, usein heille tuntemattomia kanssaihmisiä kohtaan.

Suomessa on pitkä väkivaltaisen käyttäytymisen perinne. Surmatekojen määrä asukasta kohti mitattuna on Suomessa korkeimpia muihin vastaavan kehitystason maihin verrattuna. Tämä koskee myös itsensä väkivaltaisia lopettamisia, itsemurhia.

Hyvinkään ampuja oli 18-vuotias mies – mies parhaassa iässä. Hänen motiiveistaan ei ole saatu selkoa vielä. Mutta se on selvää, että hän kuuluu ikäluokkaan, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa aikana, jolloin väkivalta on ollut arkipäivää. Se tulee jokaiseen kotiin television, tietokoneen ja kaikenlaisen viihteen kautta.

Televisio tarjoaa väkivaltaa tuutin täydeltä niin faktana, todellisina uutisina maailmalta kuin fiktiona, viihteen kaapuun puettuina tarinoina. Näiden rinnalle on tullut tietokone- ja pelimaailma, joka on täynnä hakkaamista, ampumista, toisten vahingoittamiseen tähtäävää toimintaa.

Vielä pari–kolmekymmentä vuotta sitten käytiin kiivasta keskustelua siitä, mitä tappamisen katselu ja varsinkin väkivaltaviihde aiheuttavat ihmisille. Keskustelu on laantunut vuosien saatossa. Nekin, jotka olivat asiasta huolissaan, ovat voimattomina nostaneet kädet ylös. Tänä aikana väkivalta on vyörynyt entistä laajemmalle.

Väkivallan ja jopa sen ihannoinnin tunkeutuminen kaikkialle on johtanut siihen, että osalle ihmisistä on muodostunut vääristynyt käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Samalla on otettu etäisyyttä muihin ihmisiin, ei tunneta enää vastuuta toisista.

Osaltaan tämänsuuntaista kehitystä on tukenut teknistyvä maailma. Verkon keskustelupalstat ovat täynnä puskista ampumista. Mitä pahemmin joku kirjoittaa jostakusta, sitä herkemmin toiset nostavat peukkua tällaiselle. Vihapuheet ovat omiaan ruokkimaan väkivaltaista käyttäytymistä.

Väkivallalle pitää saada loppu, muuten kaikkien olo käy ahdistavaksi. Loppu tulee tuskin sitä kautta, että vahvistetaan yhteiskunnan väkivaltakoneistoja.

Syyt tällaiseen Hyvinkään surmatöiden kaltaiseen mielettömään väkivaltaan ovat varmasti hyvin moninaiset.

Nyt on korkea aika käynnistää koko yhteiskunnan kattava hanke, jossa kaikkien eri alojen asiantuntijat, niin valtakunnan, alueiden kuin kuntienkin tasolla, etsivät syitä väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja mikä tärkeintä keinoja, joilla se voitaisiin ehkäistä ennakolta.