LUONTO: Raa­hes­ta löy­ty­nyt jät­ti­läis­hä­mä­häk­ki ih­me­tyt­tää

TEATTERI: Aapo Salonen Li­min­gan teat­te­ri­lin­jal­ta va­lit­tiin Teat­te­ri­kor­keaan yli 1 200 pyr­ki­jän jou­kos­ta

Kolumni

Jo joutui armas aika

Aina kun Suvivirsi kajahtaa soimaan, mieleni tempaa minut Takkurannan koulun liikuntasaliin. Ei siihen ”uuteen” 90-luvun puolivälissä rakennettuun, vaan pikkukoulun piskuiseen, vihreälattiaiseen saliin, jossa lentopalloa pelatessa 120-senttinenkin sai helposti katto-osuman.

Suvivirsi tulvauttaa nenään alkavan kesäloman tuoksun. Se on sekoitus viikkoa ennen kevätjuhlaa liikuntasalin maitotonkkiin pystytettyjen koivujen hennonvihreitä lehtiä ja kitkerähköä permantomattoa.

Melodia saa ihokarvat nousemaan samalla tavalla kuin verkotettujen ikkunoiden raosta täyteenahdetun salin penkkiriveihin luikerrellut viileä kesätuuli.

Suvivirsi ryöpsäyttää sisuksiin sen jännityksen- ja vapaudensekaisen riemun, minkä saivat aikaan lähestyvä ratsastusleiri, hellepäivät Inkonnokan hiekkadyyneillä, konkkanen kullankeltaisessa kesäillassa ja mummolan viileä ja turvallinen kamari lämpimänä kesäyönä.

En tiedä onko mieli tehnyt tepposet, mutta en muista Suvivirren soineen koskaan sateen ropistessa. Koulun kevätjuhlista on jäänyt aurinkoiset, korkeintaan kumpupilviset muistot.

Suvivirsi on alkujaan syntynyt lohdutukseksi ja toivontuojaksi vaikeisiin aikoihin. Se suomennettiin 1600-luvun lopun suurten kuolonvuosien jälkimainingeissa. Kolmennes kansasta oli juuri menehtynyt nälkään ja tauteihin.

Noina aikoina lohtua ja toivoa valava ja luonnon kukkaan puhkeamisen ilosanomaa julistava veisu osui ja upposi, ja on vielä kolmesataa vuotta myöhemmin yksi Suomen rakastetuimmista virsistä.

Tänä keväänä virren alkuperäinen sanoma korostuu. Koronakevät ei ole vertailukelpoinen 1600-luvun lopun kuolonvuosien kanssa, mutta kollektiivinen lohdun ja toivon jano on näinä päivinä suuri. Se on saanut 2020-luvun sanasepot kirjoittamaan Suvivirteen uusia säkeistöjä. Oulunkielinenkin versio virrestä on syntynyt.

Kun Suvivirsi kajahtaa tänä keväänä etänä, sen sanomaa – niin vanhojen kuin uusienkin säkeistöjen – kannattaa pysähtyä kuuntelemaan.

”Se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon.”

Ja niin se totisesti tekee. Vaikka kesästä on tulossa erilainen, sitä ei ole peruttu.

Kesä on ihmisen parasta aikaa, ja se alkaa nyt.

Susanna Eksymä