Eduskunnan apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen onnistui herättämään jälleen jokakeväisen keskustelun Suvivirren laulamisesta koulujen kevätjuhlissa. Pitkä päätös (24.3.2014) kanteluun koski uskonnon harjoittamista kouluissa.
Puumalainen perusteli päätöstään erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen viimeaikaisella oikeuskäytännöllä.
Päätöksen perusteluissa onkin lukuisia viittauksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiin. Katsotaanpa hieman tarkemmin sulkeissa mainittuja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä.
Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä aluksi todetaan, että valtion täytyy huolehtia opetusohjelmaan otetun aineen opettamisesta objektiivisella, kriittisellä ja pluralistisella tavalla.
Valtio ei saa pyrkiä sellaiseen käännyttämiseen, joka voi loukata vanhempien uskonnollisia ja elämänkatsomuksellisia vakaumuksia.
Lauseet on otettu Norjaa koskeneesta päätöksestä (Folgero v. Norway 29.6.2007), joka käsitteli tilannetta, jossa opetettiin kristinuskoa, muita uskontoja ja filosofiaa yhdessä.
Seuraavaksi perustellaan niin sanottua negatiivista uskonnonvapautta eli oikeutta olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. Päätöksessä viitataan Puolaa ja Turkkia koskeneisiin päätöksiin (Grzelak v. Poland 15.6.2010 ja Sinan Isik v. Turkey (2.2.2010).
Puolaa koskeneessa päätöksessä oli kysymys siitä, että henkilö kieltäytyi uskonnon opetuksesta, koska hänen vanhempansa olivat agnostikkoja. Korvaavaa opetusta ei oltu järjestetty, koska oppilaita sellaiseen opetukseen oli niin vähän. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei uskonnonvapautta ollut loukattu, koska sekä uskonto että etiikka olivat vapaaehtoisia aineita.
Turkkia koskenut päätös käsitteli uskonnon merkitsemistä henkilötodistukseen. Vuodesta 2006 alkaen Turkissa tämän kohdan saattaa jättää tyhjäksi, mutta ei sitä ennen. Henkilö oli merkitty muslimiksi, vaikka hän halusi tulla merkityksi aleviitiksi. Kiista koski lähinnä sitä, ovatko aleviitit itsenäinen uskonto vai islamin haara.
Seuraavaksi apulaisoikeuskansleri korostaa, että uskonnonvapautta ajatellen julkiselle vallalle on asetettua neutraalisuuden ja puolueettomuuden vaatimusta. Valtion on muun muassa edistettävä julkisen järjestyksen, uskonnollisen harmonian ja suvaitsevaisuuden säilyttämistä erityisesti vastakkaisia näkemyksiä edustavien ryhmien välillä.
Päätöksessä viitataan italialaiseen (Lautsi v. Italia 18.3.2011) ja turkkilaiseen tapaukseen ( Leyla Sahin v. Turkey 10.10.2005).
Paljon huomioita saaneessa italialaisessa tapauksessa suomalainen nainen vaati krusifiksien poistamista luokkahuoneista. Aluksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätöksessään kehottikin poistamaan ne. Suuremmassa kokoonpanossa päätös kuitenkin muuttui ja tuomioistuin katsoi, ettei kyse ole syrjinnästä eikä krusifikseja tarvitse poistaa.
Turkkilaisessa tapauksessa oli kysymys aiemmin Turkissa vallinneesta huivikiellosta. Turkin laki kielsi tuolloin päähuivin käyttämisen yliopistoissa, oppilaitoksissa ja valtion laitoksissa. Kieltoa perusteltiin nimenomaan uskonnollisella tasa-arvolla. Kun kenelläkään ei ollut huivia, uskovaisia ja ei-uskovaisia ei voinut erottaa toisistaan.
Tuomioistuin katsoi, ettei huivikielto ollut ihmisoikeussopimuksen vastainen.
Apulaisoikeuskansleri viittasi vielä uudelleen turkkilaistapaukseen todetessaan, että yksilön etujen on jossain tapauksissa väistyttävä yhteisön etujen tieltä, demokratia ei tarkoita sitä, että enemmistön näkemys aina voittaa. Perusteluna siis viitataan päätökseen, jossa Turkin huivikieltoa pidettiin perusteltuna. Poliittinen tilanne Turkissa on kuitenkin tänä päivänä kokonaan toisenlainen.
Lopuksi apulaisoikeuskansleri viittaa vielä armenialaiseen (Bayat v. Armenia 7.7.2014) ja kreikkalaiseen ( Alexandrikis v. Greece 21.2.2008) tapaukseen korostaessaan sitä, että valtion tehtävänä on toimia puolueettomana ja neutraalina organisoijana eri uskonnollisten ja ideologisten ryhmien intressien yhteensovittamisessa.
Armenialaisessa tapauksessa oli kysymys jehovan todistajasta, joka kieltäytyi armeijasta, koska Armeniassa ei ollut mahdollista mennä siviilipalvelukseen. Kreikkalaisessa tapauksessa oli kysymys lakimiesvalan vannomisesta ja valan kaavasta.
Norjaa lukuun ottamatta kovin kaukaa löytyivät maat, joihin apulaisoikeuskansleri viittaa perustellessaan päätöstään. Turkki, Armenia, Kreikka, Puola ja Italia nyt eivät heti vertailukohteina tule mieleen ratkottaessa uskonnonharjoittamista suomalaisissa kouluissa.
Tämä ei kuitenkaan ole oleellista. Ihmisoikeudethan ovat universaaleja.
Ihmetystä enemmänkin herättää tapa, jolla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä käytetään perusteluina. Otetaan lause sieltä ja toinen täältä esittelemättä asiayhteyttä ja avaamatta tapauksia.
Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä ei myöskään kerrota, miten juttu Strasbourgissa lopulta on päättynyt.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö ei ole niin yksiviivaista kuin apulaiskanslerin päätöksestä saattaisi päätellä. Päätökset saattavat muuttua ja niistä usein äänestetään.
Kirjoittaja on rikosoikeuden professori Lapin yliopistossa.