Jo isoäiti oli löö­pis­sä

Vihreiden kolmannen kauden kansanedustaja Merikukka Forsius, 35, on ollut lööppijulkisuuden ke

Vihreiden kolmannen kauden kansanedustaja Merikukka Forsius, 35, on ollut lööppijulkisuuden kestokamaa värikkään ja vauhdikkaan yksityiselämänsä vuoksi.

Merikukka Forsius ei kuitenkaan ole sukunsa ensimmäisen iltapäivälehtien lööppeihin yltänyt kansanedustaja. Hänen isoäitinsä Saara Forsius, joka oli 16 vuotta kokoomuksen kansanedustajana, pääsi lööppiin jo 1950-luvulla.

Saara Forsiuksen toimiessa Kansallispankin Vihdin konttorin johtajana tunnettu rosvo Eino Sorjonen tuli ryöstämään pankkia ja vaati johtajalta kassakaapin numeroyhdistelmää. Saara Forsius piti rosvolle moraalisaarnan, sitoi tämän kädet köysillä ja puhui ryöstöaikeet nurin lupaamalla päästää rosvon ensin karkuun ja soittaa poliisit paikalle reilun vartin päästä.

Näin tapahtui. Rosvo pääsi livohkaan ja Saara lööppiin.

Kahdesti naimisissa ollut Merikukka Forsius kohahdutti julkisuudessa ja kokoomuksen ryhmässä ryhtyessä seurustelemaan urheilupomo Hjallis Harkimon kanssa. Tämän silloinen Leena-vaimo on kokoomuksen kansanedustaja. Forsiuksen ja Harkimon avioliitto jäi lyhyeksi, mutta siitä syntyi Dan-poika.

Torstaina Forsius ei halunnut vastata kysymykseen, mitä tuntuu jatkossa istua ex-miehen ex-vaimon kanssa samassa eduskuntaryhmässä.

Vielä viime keväänä huhuttiin Forsiuksen ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) lämpimistä väleistä. Heidät nähtiin usein yhdessä, mutta Forsius kiisti suhteen tiukasti. Alkusyksystä hän kihlautui Vihdin kunnanjohtajan Petri Härkösen kanssa. Ero tuli miltei yhtä nopeasti, mutta Forsius odottaa nyt parin lasta.

Ennen eduskuntaan nousuaan vuonna 1999 Forsius, joka on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, oli luokanopettaja ja luomuviljelijä.

Forsiuksen suvussa on vahvat kokoomusperinteet. Hänen isoäitinsä isäkin Artturi Hiidenheimo ja tämän puoliso Elli Hiidenheimo olivat kokoomuksen kansanedustajia.

Merikukka Forsiuksen poliittiset näytöt antavat vielä odotuttaa. Taitavana tenniksen pelaajana hän on loistanut eduskunnassa lähinnä urheilumittelöissä. Politiikan teko on monesti jäänyt vastarannan kiiskenä olemiseksi. Omaa tietään kulkeva vihtiläinen ei ole taipunut eikä ole taivuteltavissa ruotuun.

Suhteet vihreisiin ovat välillä tökkineet muutenkin kuin vihtiläisten kanssa. Niinpä Forsiuksen mahdollisesta loikkauksesta on liikkunut huhuja jo jonkin aikaa.

Pirjo Kukko-Liedes

Ilmoita asiavirheestä