Jos mies, joka ei erota Mazdaa Mersusta tai Volkkaria formulasta, tietää, että kunnon 80-lukulaisen Saabin virta-avaimen paikka löytyy vaihdekepin vierestä, täytyy autossa olla jotain mieleenpainuvaa.
Vielä 80-lukulaista Saabia mieleenpainuvampi on ehta ysikutonen, joka kelpasi Kekkosellekin. Saab 96 on nätiltä karamellilta näyttävä auto, jonka konepellin alla hyrskyttää veenelonen - mikä se sitten ikinä onkaan.
Ainutlaatuista tekniikka oli ysikutoseen tehty vapaakytkin. Vauhtisämpyläksikin kutsutun auton moottori ei matkantekoa jarruta, vaikka jalan nostaisi kaasulta.
Vanha ja täysin virheellinen sananpaukaus julistaa, että saabismi on sairaus. Siitä huolimatta yli 2 000 suomalaista kuuluu Saab-klubiin, jolla on historiaa jo parikymmentä vuotta. Se on viisi kertaa pidempi aika kuin keskimääräisen suomalaisen pop-tähden elinkaari.
Ja on aivan aiheellista kysyä, että monenko suomalaisen, ehkä pop-tähdenkin, matka on saanut alkunsa Saabin penkeillä. Sen jouset kestävät, eivätkä hyppyytä kuin halvan tusinakaaran takatuuppari.
Saabin jousilla kelpaa matkustaa ja maata.
Ei ihme, että mieli menee matalaksi autoilua periaatteessa vastustavaltakin, kun ruotsalaisen autoteollisuuden ylpeyden historia uhkaa tulla päätepisteeseensä.
Tästäkin voidaan syyttää amerikkalaisia, jotka ostivat Saabin hoteisiinsa ja nyt ovat ajaneet itsensä taloudellisesti niin kuralle, että heittivät Saabin ajelukaluksi uppoavien tukkien virtaan.
Vaan ei hätää. Jenkit eivät Saabia upota. Saab on totuttu tuntemaan kestävänä autona ja sitä se on nytkin. Niin kestävä, että ydintuhon jälkeen jäljelle jää vain säteilyvaara ja Saab.
Moni kysyy, että mitä ihmeellistä siinä uhanalaisessa autossa muka on. Oikeampi kysymys kuuluu: mitä ihmeellistä siinä muka ei ole?
Vai ovatko esimerkiksi nykyiset poliisiautotehtaan tuotteet yhtä vakuuttavia kuin muinoiset tummansiniset Saabit, joiden uumenista nousi suurta kunnioitusta herättävä herrasmiespoliisi.
Historian ainoa oikea poliisiauto toi viranomaiselle vähintään yhtä paljon auktoriteettia kuin vyötäisillä roikkunut virka-ase. Oikealla autolla ajaneelle poliisisedälle ei naljailtu eikä häntä lähdetty pakoon. Turhaa se olisi ollutkin, sillä Saabia vastaan pako olisi ollut tuhoon tuomittu.
Siksikin on pakko ihmetellä, minne Saabit ovat maanteiltä kadonneet. Uusia Saabeja hankitaan Suomessa enää vaatimattomasti, ja vanhat ovat pääosin palveluksensa suorittaneet.
Ehkä Saab on muuttunut liian samanlaiseksi muiden autojen kanssa. Samanlainen ei kelpaa ainakaan miehelle, joka haluaa teille väriläiskiä. Muutakin kuin Mazdoja ja Mersuja.
heikki.uusitalo@kaleva.fi