Dave Lindholm istahtaa portaille ja kuuntelee varttitunnin tarkasti, kun Frank Gratowski Quartet soittaa free-jazzia Raahen Rantajatseilla.
Frank poikineen on juuri päässyt esityksensä puoleen väliin ja vain kourallinen kuulijoita on todella kuunnellut ja keskittynyt siihen. Lindholm on yksi heistä.
"Kuuntelin rytmisiä ratkaisuja. Ei se niin freetä ollut. Äijät soittivat lapuista. Rumpalikin heilui kuin Mikki Hiiri papereidensa keskellä. Siellä oli teema ja sitten toinen teema ja rytmiikalla oli tärkeä merkitys siinä, miten hommaa vietiin eteenpäin", Dave pohtii sytyttäessään uuden tupakan.
Miten iskee jazz suomalaisen rockmusiikin vaikuttajaan, joka kiertää nyt lavoja 35-vuotisen levytysuransa kunniaksi?
"Pidin kyllä, mutta olihan homma preussilaisen jäykkää, voisivat ottaa vähän rennommin", hän kuittaa lempeästi kädellään huitaisten. Muusikolla on oltava laaja-alaisuutta ja ymmärtämystä moninaisuutta kohtaan.
Jazzkokoonpano Art of Electric Trion kitaristi Jan Janson ja kosketinsoittaja Hannu Heikkala keskittyivät myös Frank Gratowski Quartetin soittoon.
Jansonin mielestä free-jazzin syvempi ymmärtäminen vaatii perehtyneisyyttä genreen, jotta siitä saisi mahdollisimman paljon irti. Free on vaativaa, eikä siinä ole helppoja ratkaisuja. Heikkalan mielestä freen soittaminen vaatii henkilökohtaista rohkeutta, mutta se myös palkitsee ehdottomalla luovuudella.
Risto Hyvönen on freejazzin aktiivikuluttaja. Hän tietää genren ja osaa verrata esitystä muihin kokoonpanoihin ja soittajiin.
"Se on se intensiteetti, joka tekee tästä ainutkertaisen. Ei tämmöistä voi kuunnella taustamusiikkina, siihen pitää keskittyä."
Kuka, mitä ja miksi
Rantajatseilla näkyi Qstockin vaikutus, sillä nuorempi kuulijakunta oli matkannut Ouluun. Aikaisempien vuosien konsepti, jossa taiteelliset (free)jazz-esiintyjät kuitataan kuiville jollain massoja liikuttelevalla nimellä on nyt vaarassa. Kysymys kuuluu lähivuosina, elääkö tapahtuma rockista, vai toimiiko se omillaan.
Musiikillisesti tarkasteltuna Frank Gratowski Quartet sai intensiteetin päälle puolen välin jälkeen. Sitä ennen homma oli hajallaan ja soittajille ei ollut yleisöä, vaan he olivat matkalla itseensä.
Intensiteetti muuttui, kun yhtye paalutti nuotti kerrallaan teeman hajalle esimerkin omaisesti. Silloin huomasi, että kvartetti on ikään kuin ahjossa rautaa takovat muodon sepät. Kipunat sinkosivat ja jännite löytyi rytmiikan massavoimasta.
Erilainen sepänsälli oli Dave oman kokoonpanonsa kanssa. Rytmiikka oli myös hänen esityksessään tärkeä elementti.
Soitto tosin oli enimmän aikaa melko rutiinivoittoista, mutta kontakti yleisöön toimi aivan toisella tasolla.
Näiden kahden ääripään välimaastossa oli illan kolmas esiintyjä Art of Electric Quartet, joka soitti melodis-rytmistä klubijazzia. Nuorten muusikoiden taitavuus tuli esille sujuvassa kokonaisuuden hallinnassa, missä pehmogroove, citybossa ja monisärmäisempi jazzrock nivoutuivat toisiinsa svengaavaksi kokonaisuudeksi.
Jazz vai pop
Raahe on tiukasti pitänyt kiinni modernimman jazzin tinkimättömästä imagostaan ja se lunasti paikkansa myös perjantaina, mutta muiden tapahtumien ylitarjonta ja taloudelliset faktat panevat tulevina aikoina mielen varmasti mietteliääksi. Riittäkö kävijöitä jatkossakin ja kuinka paljon on tukeuduttava populaarimpaan tarjontaan toiminnan ylläpitämiseksi?
Festivaalijohtaja Pertti Kinnunen pohtii samaa, sillä Fantin pääkonsertti jäi parisataa kuulijaa alle tavoitteensa. "Tämä on semmoinen asia, että sitä varmasti puhutaan jälkipalaverissa", hän totesi realiteetteja mietiskellen.