Oulussa viilataan taas pilkkua. Ihmiset toivovat, että pilkusta hioutuisi vähitellen kaunis piste, joka päättäisi kädenväännön ja johdattaisi pukarit samaan pöytään tai kokonaan omiin huoneisiinsa.
Näin ei käy.
Kyse on tietysti kirkosta. Vain presidentistä voidaan kinastella yhtä epäkristillisin sanankääntein. Vastapuolen veljet ja sisaret manataan rivien välissä alimpaan helvettiin. Johtohahmot pitävät kielen keskellä suuta. Taustavoimissakin suu toivottaa armoa ja rauhaa, mutta sydän huutaa tuomiota.
Naispappeutta vastustava oululainen Timoteus-yhteisö ei ole ensimmäinen, joka jakaa suurempaa uskonnollista yhteisöä. Nyt piispa Samuel Salmi on kehottanut kaikkia Pohjois-Suomen kirkkoherroja kieltämään yhteisön kokoontumiset kirkon tiloissa.
Oululainen Timoteus-yhteisö on osoittanut suomalaisen kirkon jäykän hallinnon. Jos yhteisön paimen tai pappi ei opeta kuten pitäisi, hänen ei pitäisi opettaa ollenkaan. Kukaan ei tietenkään kiellä opettamasta, minkä takaa uskonnonvapauslaki. Paimenta kielletään opettamasta luterilaisen kirkon pappina, minkä takaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon laki ja järjestys.
Laki on näköjään laki, kirjoitti sen kuka tahansa.
Mooseksen lakiinkin on vedottu, mutta raamatusta ei löydy vastausta kiistaan. Jos löytyisi, olisi sen jo joku sieltä sormella osoittanut.
Eri tavalla opettava Janne Koskela ei voi olla oikea pappi, koska hänet on vihkinyt väärä piispa. Tämä ruotsalaispiispa Arne Olsson ei ole oikea piispa, koska hänetkin on vihkinyt väärä piispa. Kenian piispa Obaren on väärä, koska hänet on erotettu kaikista luterilaisen kirkon luottamustehtävistä.
Tämän vuoksi Timoteus-pappi Koskela ei kelpaa toimittamaan Herran pyhää ehtoollista tai pyhiä toimituksia Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.
Ehtoollisviinin jakaminen ja leivän murtaminen -- tai öylättien jako -- vaatii nykyään melkoista byrokratiaa. Aika kauaksi ovat omenat puusta pudonneet 2000 vuoden aikana. Omasta mielestään puhdasta luterilaista oppia puolustava yhteisö kokoontuu Adventtikirkon tiloissa. Nuoret, aktiiviset perheet ovat joutuneet kirkon ulkopuolelle.
Ei käy kateeksi oikeaa Pohjois-Suomen piispaakaan. Puun ja kuoren väliin pyrkii monenlaista mäntypistiäistä ja toukkaa.
Toisaalta on ihailtavaa, että kaiken salliva kirkko pitää nyt tiukasti kiinni järjestyksestä. Toisaalta näyttää siltä, että aktiivisimmat uskovat ajautuvat taas kirkon ulkopuolelle. Tuskin piispan edeltäjäkään arvasi, minkälaisen perinnön jätti. Olavi Rimpiläinen oli loppuun saakka uskollinen periaatteelleen, eikä vihkinyt naispappeja. Hänen jälkeensä syntynyt Timoteus-yhteisö haluaisi jatkaa samankaltaista opetusta kirkoissa, mikä ei enää näyttäisi olevan mahdollista.
Uusi piispa Samuel Salmi on ottanut tiukan linjan. Hän ojensi Rauhan Tervehdys -lehdessä (26.1.2006) pappia, joka kutsui saarnassaan Timoteus-yhteisöä pieneksi, rakkaaksi yhteisöksi.
Kyse on vain siitä, kumpi luovuttaa. Hyväksyykö kirkko pienen, rakkaan yhteisön omakseen vai jättäytyykö yhteisö herätysliikkeeksi.
Ehtoollisviinin jakaminen tai leivän murtaminen vaatii nykyään melkoista byrokratiaa.