Otetaan tuokiokuva takavuosien huoltoasemalta, joka saattoi sijaita missä vain Hangon ja Nuorgamin välillä:
Veikko on tuskin ehtinyt kurvata Datsun 1300:nsa 100-oktaanista antavan mittarin eteen, kun asemalta kipaisee ulos reipas poika ja tarttuu autoilijan puolesta bensapistooliin. Sen bensapoika panee tankin suulle itsekseen lonksuttamaan ja ryhtyy pesemään auton moskaista etuikkunaa. Työ tulee valmiiksi sopivasti siihen mennessä, kun tankki on täynnä.
Poika kysyy vielä, että tarkistetaanko öljy. Hyvä se on katsoa, ja vähentynythän se onkin. Poika hakee metallikannulla Esso Extraa ja lisää sitä tarpeellisen määrän.
Veikko kiittää ja siirtyy sisään huoltamon tiskille ja vielä baariin kahville. Koska poika tankkasi, Veikon ei pullaa syödessä tarvitse haistella sormia, jotka haisevat bensalle.
Tällainen sirpale palvelukulttuuria on monen suuremman palan lisäksi meiltä hävinnyt. Se tavallinen perusteluhan muutokselle on, että lopulta kaiken maksaa asiakas itse bensan, kahvin tai muun palvelun hinnassa. Ehkä noin, mutta olisikohan aika kypsä edes kokeilulle, jossa autoilija vaikka muutaman sentin lisämaksusta saisi pykälää parempaa palvelua.
Suomalaiseen huoltamomaailmaan liittyy myös toinen ja vielä ikävämpi kehityspiirre. Se paljastuu esimerkiksi, kun ajaa Helsingistä nelostietä Ouluun: Iso osa pienistä tai keskikokoisista huoltoasemista näyttää riutuvan. Kahvi voi niissä olla tuoretta mutta yleisilme ei. Moni huoltamo kaipaisi kipeästi pintaremonttia, useat perusteellistakin. Niihin ei vain ole ryhdytty.
Suuri syy tilanteeseen löytyy saman reitin varrelta. Runsaassa vuosikymmenessä nelostien ja monen muun väylän varrelle on noussut toinen toisensa jälkeen uusia jättiasemia. Nämä nielevät perinteisten huoltamoiden asiakkaat ja kannattavuuden.
Näitä megalomaanisia rysiä varten on julkisin varoin rakennettu miljoonien rampit ja lisäkaistat, joista paikallinen bensayrittäjä ei olisi voinut unelmoidakaan. Ja jos maapohjaa ei ole ollut, on rakennettu vaikka veteen. Näinhän Viitasaarella on turmeltu reitin varren kauneimpiin kuuluva järvimaisema.
Vuosisatojen ajan, kun lähestyttiin kirkonkyliä, ensimmäisenä tapasi näkyä kirkontorni. Nyt piikkinä horisontissa kumottaa mainostorni ja sen huipussa bensaketjun logo, jossa yhä useammin lukee ABC.
Markkinatalous tälläkin alalla jyrää, mutta jyräisi edes puhtaana. Ainakin yksityisten bensiinikauppiaiden mukaan S-ryhmän ABC on hyötynyt siitä, että isolla osalla kuntapäättäjiä on tiukat siteet alueosuuskauppoihin. Se on näkynyt ABC:lle edullisina kaavoitusratkaisuina.
Ei se niin saisi mennä.
Uusissa suuryksiköissä voi ruoka-annoksissa olla valinnanvaraa ja tuoleissa kivat pehmusteet. Autolle ei näillä asemilla kuitenkaan osata tehdä mitään. Tai no, tarjolla on kallis konepesu.
Kuntapäättäjät puolustavat jättiasemia niiden tuomilla työpaikoilla. Samalla voisi katsoa, miten käy lähiseudun pikkuhuoltamoiden. Jotain kertoo se, että viime vuosikymmenen alusta lukien maan palveluhuoltamoiden määrä on pudonnut vajaalla tuhannella. Niistä kadonneiden työpaikkojen määrä lasketaan tuhansissa.
Pikkuasemilla saattaa jopa saada tuntumaa paikallisten ihmisten elämään, ainakin puheenparteen. Sitä ei suuruuden ihannointi ole onneksi vielä hävittänyt.