Jät­teen­polt­to kes­kit­tyy Ke­mi­ral­le

Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaina, että Oulun Energia voi hakea ympäristölupaa Kemira Chemicals Oy:n tehdasalueelle sijoitettavalle jätteiden energiahyötykäyttöön perustuvalle jätteenpolttolaitokselle. Rusko hävisi kaupunginhallituksen ratkaisevassa äänestyksessä 8-4.

Oulun jätteenpoltto keskittyy Kemiralle.
Oulun jätteenpoltto keskittyy Kemiralle.

Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaina, että Oulun Energia voi hakea ympäristölupaa Kemira Chemicals Oy:n tehdasalueelle sijoitettavalle jätteiden energiahyötykäyttöön perustuvalle jätteenpolttolaitokselle.

Samalla kaupunginhallitus valitsi laitoksen polttotekniikaksi arinakattilatekniikan. Ratkaiseva päätös syntyi kaupunginhallituksessa äänin 8-4.

Oulun kaupungin asiantuntijalautakunnista energialautakunta oli ollut Kemiran kannalta toiminnallisin ja taloudellisin perustein, sillä Kemiran valmiit teolliset rakenteet mahdollistavat polttolaitoksen rakentamisessa arviolta kuuden miljoonan euron säästöt verrattuna Ruskoon.

Ruskon kannalla sen sijaan olivat olleet liikelaitosten lautakunta ja ympäristölautakunta.

Lue lisää keskiviikon KALEVASTA.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä