Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin talouden jatkuva kasvu. Ennustettavuus kävisi helpoksi. Kaikki osaisivat ja uskaltaisivat sijoittaa. Parasta olisi juuri sellainen loiva nousu, joka nyt on menossa. Kun työllisyys vielä hilautuisi ylös hieman nopeammin, asiat olisivat mitä parhaimmalla tolalla.
Joskus onkin pitkän nousun aikana tuudittauduttu uskomaan, että kaikki jatkuu siitä eteenpäin auvoisana. Että laskukaudet ovat taaksejäänyttä elämää. Esimerkiksi 80-luvun lopun nousuhuuman aikaan oli hämmästyttävän paljon niitä, jotka arvelivat nousukiidon tulleen jäädäkseen. Jos halusi ostaa jotakin, rahaa sai pankista. Miksipä sellaista mahdollisuutta ei olisi käytetty. Varoittelijoita pidettiin surkeina pahanilman lintuina.
Tänään tunnetaan samantapaista luottamusta. Iso ero 80-lukuun verrattuna on toki korkojen tasossa. Nyt pystyy tekemään lainasopimuksia, jotka pitävät koron pitkään matalalla. Kaikki näyttää varmalta.
Lyhyellä aikavälillä Suomen talousnäkymät ovatkin melko suotuisat, arvioi myös pääjohtaja Erkki Liikanen esitellessään keskiviikkona Suomen Pankin talouskatsausta. Heti perään hän kuitenkin muistutti, että maan talous voi kääntyä tulevaisuudessa huomattavasti epäsuotuisammaksi. SP:n Euro&talous -julkaisussa Liikanen varoitti, että tulo-odotukset ovat alhaisten korkojen, maltillisen inflaation ja viimeaikaisen vakaan tulokehityksen aikana virittäytyneet kestämättömälle tasolle.
Siinäpä pahanilman lintu. Pitäisiköhän olla kiukkuinen? Vai tyytyväinen siitä, että joku on inhottavan realistinen ja varoittaa liiasta hyväuskoisuudesta? Niin monet kerrat on huomattu, että vain muutos on pysyvää.
Synkistelyn ylimmälle tasolle Liikanen ylsi ottaessaan esiin mahdollisuuden, että nykyinen alhainen säästämisaste voi pakkotilanteessa ponnahtaa kasvuun ja samalla omaisuusarvot putoavat.
Selkeämmin sanoen tuo tarkoittaa, että esimerkiksi asuntojen hinnat voisivat humahtaa alaspäin.
Taasko Liikanen tekee sen, saattavat jotkut asunnonvälittäjät parahtaa. 80-luvun lopulla poliitikko Erkki Liikanen varoitti mahdollisesta asuntojen hintojen laskusta. Sillä puheella saatiin aikaan varsinainen hintojen romahdus, väitti tuolloin joku katkera kiinteistöbisneksen tekijä.
Suhdanteiden kääntyminen oli sentään todellinen syy. Eikä Liikanen ollut aivan ainoa, joka sellaisen ikävän mahdollisuuden nosti esiin. Mutta harvassa varoittajat olivat.
Noihin aikoihin tein Kalevaan laajahkon jutun kiinteistöjen arvojen mahdollisesta äkkimuutoksesta. Kysyin muutamilta asiantuntijoilta näkemystä siitä, mitä meillä tapahtuisi, jos asuntojen hinnat vajoaisivat samaan tapaan kuin Tukholmassa muutamia vuosia aiemmin.
Se, mitä meillä sitten jonkun ajan kuluttua koettiin, ylitti rajuudessaan useimpien mielikuvituksen.
Ne tapahtumat ovat nyt historiaa. Silti opit pitäisi yhä muistaa. Usein on varoiteltu ahneen sottaisesta lopusta. Ei sitä ihan tyhjästä ole keksitty.
Voihan silti olla, että esimerkiksi toimitusjohtaja Paavo Aunolan keskiviikon Kalevassa esittämä veikkaus asuntojen hintojen mahdollisesta ylöspäin ryöpsähtämisestä suurilla paikkakunnilla pitää paikkansa. Samansuuntainen arvio esitettiin yhden kiinteistöketjun markkinakatsauksessa keskiviikkona.
Monet talouden mittarit ovat nyt kuitenkin kääntyneet varoittavaan suuntaan. Liikanen muistutti, että vaihtosuhde on jatkuvasti heikkenemässä, viennissä menetetään markkinaosuuksia ja investointien määrä on matalalla. Napisipa vielä alhaisesta säästämisasteestakin.
Kehtaakin. Kaikkihan tietävät, että pankista saa rahaa, kun raapustaa nimensä muutamaan paperiin. Miksi sitä sitten oltaisiin säästeliäitä. Tarvinneeko edes muistaa sellaista sanaa kuin säästäminen?