Internetistä on tullut niin elintärkeä, että sen hallintaa koskeva poliittinen kiistely tuskin on vielä ohi. Tietoyhteiskunta etenee kaikilla mahdollisilla rintamilla.
Vielä vuoteen 1998 internetin "ydintä", kuten sen maatunnuksia, hallinnoi käytännössä yksi kalifornialainen professori. Nyt tuosta hallinnasta on tullut kuuma poliittinen kysymys, josta valtiot neuvottelivat riitaisina pari vuotta päästäkseen lopulta sopimukseen YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksessa Tunisiassa tällä viikolla.
Sopimus ei puutu siihen, että internetin keskeinen tekninen hallinta pysyy yhä amerikkalaisissa käsissä. Jokin kansainvälinen järjestely olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta sellaista ei ole poliittisesti mahdollista saavuttaa. Toisekseen tärkeintä on, että internet toimii luotettavasti, eikä tässä ole moitteen sijaa. Teknistä hallintaa ei ole käytetty poliittisesti hyväksi, ja jos niin käy jatkossakin, kaikki on hyvin.
Silti asia tuskin jää tähän. Tunisin sopimus on kuorrutettu sanakääntein, joista jokainen saa jotain, ja on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että poliittinen kysymys internetin hallinnosta kuumenee joskus uudelleen. Sitä paitsi internetissä on kysymys paljon muustakin kuin vain tästä.
Tunisissa päätettiin luoda uusi avoin kansainvälinen foorumi keskustelemaan internetiin liittyvistä asioista. Sen tehtävät, koostumus ja rooli ovat yhä arvoitus, ja luultavasti vasta ensimmäinen kokous Ateenassa näyttää jotain sen suuntaviivoista. Mutta on ilmeistä, että jokin tällainen elin on tarpeen. Internetistä ovat jo jollain tavoin riippuvaisia suurin piirtein kaikki kaikkialla, ja jossain sitä on voitava yhdessä käsitellä. Kansainvälinen yhteisö etsii nyt sopivaa tapaa tähän, eikä mitään ennakkomallia ole.
Usein sanotaan, että internetin sisältöä ei voi kukaan hallita. Se ei ikävä kyllä pidä aivan paikkaansa. Kielteinen esimerkki tässä on tietoyhteiskuntakokouksen isäntämaa Tunisia, jonka hallitus estää ja valvoo poliittisista tai muista syistä arkaluonteisina pitämiään sivuja.
Kun Tunisian yksinvaltainen presidentti Zine Ben Ali 1990-luvun lopulla teki kokouksesta aloitteen, hän tuskin aavisti, mitä kaikkea muutakin on tulossa kaupan päälle. Kokous itsessään sujui hyvin, mutta koskaan ei yhtä isoa huomiota ole kiinnitetty Tunisian ontuvaan sananvapauteen. Toivottavasti kokous sysäsi tässä myönteistä muutosta liikkeelle, sillä Tunisia on muuten hyvin toimiva ja koulutettu maa, eikä sillä pitäisi olla mitään pelättävää aidosti avoimessa yhteiskunnassa.
Poliittisten kysymysten ohella YK:n tietoyhteiskuntakokous toi esiin kaksi eri rintamaa. Toisaalla teknologinen kehitys etenee huikeaa vauhtia, ja myös Suomen kaltaisilla mailla on täysi työ pysyä vauhdissa mukana. Suomen kaupungeista Oulu oli tässä YK-kokouksessa näkyvimmin esillä. Oulun ilmainen langaton kansalaisverkko osoittaa, että kehityksen suunta on oivallettu oikein.
Toisaalla yhä polttavampi kysymys on se, kuinka myös köyhimmät maat saadaan tietoyhteiskuntien piiriin. Esimerkiksi Afrikalle se on elintärkeä kysymys, ja onneksi mahdollisuuksia on. Tunisissa esiteltiin yksinkertainen, sadan dollarin hintainen kampikäyttöinen lapsille tarkoitettu kannettava tietokone. Parhaillaan halvat matkapuhelimet leviävät vauhdilla myös syrjäkyliin ja helpottavat elämää siellä. Siksi voikin pohtia, onko Nokian panos siinä ehkä kaikkien aikojen merkittävin suomalainen kehityspoliittinen aikaansaannos.