Kaleva Live: Tulevan kauden AC Oulu esit­täy­tyy suu­rel­le ylei­söl­le, vas­tas­sa re­ser­vi­jouk­kue OLS – katso kauden en­sim­mäi­nen har­joi­tus­ot­te­lu suorana täältä

Vanhat kuvat: Nos­tal­gi­nen jou­lu­kuu Oulussa 2002 – tier­na­täh­det lois­ti­vat ja Gimmel jakoi nim­ma­rei­ta Stock­man­nil­la

Luitko jo tämän: Ko­hon­neet len­to­lip­pu­jen hinnat har­mit­ta­vat Oulusta Hel­sin­kiin len­tä­viä, Nor­we­gian tark­kai­lee ti­lan­net­ta – "Pi­däm­me reittiä tar­kas­ti sil­mäl­lä"

Kolumni

Jat­kuu­ko va­ral­li­suu­den kes­kit­ty­mi­nen?

Ranskalainen historioitsija Alexis de Tocqueville kierteli 1830-luvun alussa muutaman vuoden ajan Yhdysvalloissa.

Ranskalainen historioitsija Alexis de Tocqueville kierteli 1830-luvun alussa muutaman vuoden ajan Yhdysvalloissa. Hän oli erityisen innoissaan nähdessään, miten Amerikassa vallitsi taloudellinen tasa-arvo ja demokratia. Ranska oli tuohon aikaan suurten varallisuuserojen maa, jonka demokratiasta ei juuri voinut puhua.

Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty vietti 1990-luvun alkuvuosina muutaman vuoden opettajana tunnetussa amerikkalaisessa yliopistossa Massachusetts Institute of Technologyssa. Hän huolestui nopeasti maan kasvavasta taloudellisesta eriarvoisuudesta. Tämä kokemus innosti hänet tutkimaan tulojen ja varallisuuden jakautumista.

Viime vuoden lopulla hän julkaisi monumentaalisen teoksen, jonka nimi suomeksi käännettynä kuuluu Pääoma 21. vuosisadalla. Kuukausi sitten siitä ilmestyi kirjan englanninkielinen käännös. Kirjan havaintoja ja johtopäätöksiä on viime viikkoina kommentoitu niin arvostetuissa talouslehdissä kuin kansalaisjärjestöjen nettisivuilla.

Vuosien mittaan Piketty kokosi laajan tilastoaineiston, joka kattaa tulo- ja varallisuustietoja kymmenistä maista, muutamista jopa satojen vuosien ajalta.

Hänen keskeinen havaintonsa on se, että ensimmäiseen maailmansotaan saakka yksityisen nettovarallisuuden suhde kansantuloon oli Euroopassa tyypillisesti 600–700 prosenttia. Samalla varallisuuden jakauma oli erittäin vino. Varakkaimman kymmenen prosentin hallussa oli 80–90 prosenttia ja varakkaimman yhden prosentin hallussa yli puolet koko varallisuudesta.

Korkea suhdeluku ja varallisuuden keskittyminen selittyy sillä, että tuona aikana pääoman tuotto oli huomattavasti suurempi kuin taloudellinen kasvu.

Tämä saa aikaan sen, että varallisuus kasautuu ja keskittyy automaattisesti jo ennestään varakkaille. Jos kasvu on prosentti ja pääoman tuotto on viisi prosenttia, pääomanomistajien tarvitsee sijoittaa vain viidenneksen eli prosenttiyksikön verran tuotosta uuteen pääomaan pitääkseen suhdeluvun ennallaan. Loput voi käyttää ylelliseen kulutukseen tai pääoman kasaamisen entisestään.

Toinen seuraus tästä on se, että perityn varallisuuden merkitys kasvaa. Pikettyn kokoamien tilastojen mukaan 1900-luvun alussa jaettujen perintöjen suhde kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin oli Ranskassa vajaan neljänneksen, Britanniassa ja Saksassa vain hieman pienempi.


Perityn varallisuuden merkitys vaikuttaa moneen asiaan. Se näkyy muun maussa avioliittomarkkinoilla siten, että odotettava perintö vaikuttaa kumppanin valinnassa enemmän kuin tämän muut ominaisuudet. Tämä käy hyvin ilmi 1800-luvun romaanikirjallisuudesta, kuten Honoré de Balzacin ja Jane Austenin teoksista, joista Piketty kirjassaan poimii herkullisia esimerkkejä.

Amerikan pohjoisvaltioissa varallisuuden suhde kansantuloon oli 1800-luvulla puolta pienempi kuin Euroopassa. Muuttoliikkeen ansiosta taloudellinen kasvu oli nopeaa, ja lisäksi maatalousmaan arvo oli maan runsauden vuoksi Eurooppaan verrattuna alhainen. Siksi myös varallisuuden jakautuminen oli Eurooppaan verrattuna tasaista. Tocquevillen havainnot saavat tästä selityksensä.

Tocqueville ei näytä käyneen Amerikan etelävaltioissa. Siellä varallisuuden suhde kansantuloon 1800-luvun alkuvuosikymmeninä oli samaa suuruusluokkaa kuin Euroopassa, kun orjien markkina-arvo lasketaan osaksi varallisuutta.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen varallisuuden suhde kansantuloon supistui Euroopassa lyhyessä ajassa 300 prosenttiin. Maailmansota tuhosi merkittävän osan pääomasta. Pian sen jälkeen inflaatio söi rahoitusomaisuuden arvon. Sen jälkeen alettiin nostaa korkeimpia rajaveroja, ja suurimpia perintöjä alettiin verottaa ankarasti. Edelläkävijöitä tässä olivat taloudellisen liberalismin kärkimaat Iso-Britannia ja Yhdysvallat.


Toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen kasvu oli nopeaa samalla, kun kiristynyt verotus yhdessä muiden muutosten kanssa olivat alentaneet pääoman tuottoa. Tulo- ja varallisuuserot tasoittuivat. Keskiluokka vaurastui ja laajeni. Koulutus antoi mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun. Syntyi ajattelutapa, jonka mukaan osaamiselle ja koulutukselle perustuva tuloerojen kasvu on vain hyväksi taloudelliselle kasvulle, kunhan kaikille annetaan samat mahdollisuudet.

Parin viime vuosikymmenen aikana varallisuuden suhde kansantuloon on alkanut taas nousta. Euroopassa se alkaa jo lähennellä 1900-luvun alun tasoa.

Yhdysvalloissa ylimpien tuloluokkien tulot ovat kasvaneet nopeasti, kun taas keskiluokan reaalitulot ovat polkeneet paikallaan tai laskeneet. Jaettujen perintöjen suhde käytettävissä oleviin tuloihin on nousussa. Ranskassa se on palannut lähelle 1900-luvun alun tasoa.

Pääoman tuotto on noussut, kun siihen kohdistuvaa verotusta on alennettu. Talouskasvun odotetaan pysyvän hitaana, koska väestömäärä ei kasva. Näin ollaan palaamassa samaan tilanteeseen, jossa oltiin ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Jos pääoman tuotto pysyy taloudellista kasvua korkeampana, varallisuuden kasautuminen jatkuu väistämättä. Samalla perintöjen merkitys kasvaa.

Ollaanko pian taas siinä tilanteessa, että koulutusuria valittaessa päätökseen vaikuttaa enemmän se, miten hyvin se lisää todennäköisyyttä löytää puoliso tulevien perijöiden joukosta kuin se, miten hyvin koulutus tuottaa työmarkkinoilla?

Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.