Rovaniemi 1980-luvun alussa. Kaksi pikkupoikaa käy tavanomaisen puhelinkeskustelun: "Teillähän näkyy Sky Channel, eikö näykki?"
"Näkyy."
"Jätkähän tykkää hevistä, etkö tykkääkki?"
"Joo."
"Tiistai-iltapäivisin tulee sellane ohjelma ku Monsters of Rock. Se on sellane heviohjelma. Voiko tulla kattoo?"
Tästä keskustelusta alkoi Tomi Putaansuun matka hardrockin ja heavymusiikin maailmaan, ja samalla alkusysäyksensä sai myöhemmin perustettava hirviöyhtye Lordi.
Lordin vaiheet bändin luojan Putaansuun lapsuudesta lähtien kerrotaan torstaina ilmestyneessä Mie oon Lordi -kirjassa (Johnny Kniga). Sen on kirjoittanut toimittaja Jussi Ahlroth, mutta Putaansuulla eli Mr. Lordilla on pitkät kumikyntensä vahvasti pelissä. Hän osallistui aktiivisesti kirjan ulkoasun suunnitteluun sekä valitsi kuvia.
Mie oon Lordi onkin yhtyettä itseään kannesta kanteen. Taitto ja kuvat ovat näyttäviä, ja mukana on runsaasti Putaansuun hirviöaiheisia piirustuksia.
Kohupaljastuksia kirjasta ei löydy, mutta kiintoisaa pikkutietoa sitäkin enemmän. Etenkin Putaansuun lapsuudesta kerrotaan hellyttäviä yksityiskohtia, kuten se, ettei hän vielä neljännellä luokallakaan osannut kelloa. Myös artistin paino-ongelmiin pureudutaan useampaankin otteeseen, tosin pilke silmäkulmassa:
"Suurimmillaan Tomi painoi 130 kiloa. Hänellä ei ollut oikein kaulaa, vaan leuasta alaspäin mies oli yhtä tuhtia pötköä."
Lordi murahtaa medialle
Lordi-kirja puhuu yhtyeen jäsenistä heidän oikeilla nimillään, mutta maskien takana olevia kasvoja ei paljasteta. Huvittavana kuriositeettina jopa lapsuuskuvissa kasvot on käsitelty hirviömäisiksi.
Oikeastaan kaiken kertovassa kirjassa Lordi pitää siis linjansa eikä näytä kasvojaan. Yhtye loukkaantui keväällä syvästi kahdelle viikkolehdelle, jotka julkaisivat jäsenistä kuvia ilman maskeja, eikä anteeksi ole annettu vieläkään. Asiaa puidaan Putaansuun kirjoittamassa Lordi murahtaa -osiossa:
"Mie koen, että Lordin jäsenet ei oo julkisuuden henkilöitä. Tomi Putaansuu ei ole julkisuuden henkilö, ja minulla on ihan oma oikeus siitä päättää. Mun mielestä kenellä tahansa ihmisellä on selkeästi oikeus määritellä omat yksityisyytensä rajat. Sitä ei määrittele minkään median päätoimittaja tai toimittaja, vaan se ihminen."
Kaiken takana on Kiss
Yhdysvaltalainen hardrockyhtye Kiss mainitaan Lordi-kirjassa arviolta satoja kertoja. Syynä on yksinkertaisesti se, että ilman Kissiä ei olisi Lordia. Kissin ansiosta pikku-Tomi innostui rockmusiikista ja tajusi bändin ulkonäön sekä näyttävän show´n merkityksen.
Myöhemmin Putaansuu perusti yhdessä kaverinsa kanssa Kiss Army Finland -nimisen fanikerhon, ja nyt Kissin maailmanmaineeseen nostanut manageri Bill Aucoin manageroi Lordia.
Mie oon Lordi -kirjan esikuvina olivat mitkäpä muut kuin Kiss-faniteokset, vaikkei varsin massiivinen opus ylläkään 600-sivuisten Kisstoryen kokoluokkaan. Materiaalin puutteesta se ei jäänyt kiinni.
- Harmittaa vietävästi, kun mukaan ei mahtunut kaikki, mitä olisin halunnut, Putaansuu tuskailee nyt mutta vakuuttaa kuitenkin olevansa "ylityytyväinen" jo vuosia suunnittelun alla olleeseen kirjaan.
Ei minttusuklaa- karamelleille
Kissin lisäksi toinen asia, joka saa teoksessa suurta huomiota, on tietysti euroviisuvoitto. Se nosti kuihtumassa olleen yhtyeen takaisin suosioon ja vieläpä suositummaksi kuin ikinä aiemmin.
Viisujen jälkeen viimeisetkin yhtyeen jäsenet jättivät päivätyönsä ja levy-yhtiö antoi ennakkoa rojalteista vuokrien maksuun. Samalla alkoi kiivas oheistuotteiden luominen, sillä kovan luokan fanina Putaansuu tietää, mitä tosi-ihailija tarvitsee.
Suurimpana syynä oheistuotteiden kirjoon on kuitenkin se, että Putaansuu eläisi mielellään maailmassa, jossa kaikessa lukee joko Kiss tai Lordi.
- Niin limppari kuin sarjakuvatkin on kaikki tehty itselle. Sen takia esimerkiksi Lordi-minttusuklaakarkkeja ei koskaan tule, koska mie en niistä tykkää.