Fix-pyörä rullaa kevyesti. Parin polkaisun jälkeen tuntuu siltä, että pyörä kulkee eteenpäin lähes itsestään. Tämä johtuu siitä, että polkimet pyörivät koko sen ajan, kun takarengas on liikkeessä.
Pyörän selässä tulee tunne, että kiihdyttäminen sujuisi näppärästi, jos vain uskaltaisi antaa mennä. Menoa hillitsee kuitenkin se tosiasia, että pyörässä ei ole lainkaan varsinaisia jarruja.
Parin rivakamman polkaisun jälkeen onkin jo pakko kokeilla, saako tätä fillaria pysähtymään.
Vauhdin hidastamisessa auttaa se, kun pitää mielessään Keijo Kaattarin opastuksen: Jalat täytyy jännittää ihan jäykiksi, jotta liike pysähtyy. Lisäksi jarrutuksessa kannattaa nojata hieman eteenpäin, sillä tasapaino on silloin helpompi säilyttää.
Ja pysähtyyhän se pyörä. Hieman töksähtävästi tosin.
Muutaman lyhyen testikierroksen perusteella tuntuu siltä, että jarruttaminen vaatii fix-pyörässä enemmän voimaa kuin itse pyöräily. Aika harvinainen menopeli siinä mielessä.
Fix-pyörä on kuitenkin mielenkiintoinen tuttavuus. Parin sadan metrin pyöräilyn jälkeen en tohtisi vielä kunnon alamäkiä kokeilemaan. Tekisin varmaan tuttavuutta pientareen kasvien kanssa, kun jarrutusvoima jaloista loppuisi.