On lauantain vastainen yö. Sami ajaa kaupungin laitamilla reipasta sataakahtakymppiä. Etupenkillä Keke tyhjentää mäyräkoiraansa ja ojentaa kaljapulloa jatkuvasti Samille. Ota ny nääki huikka! Soitin jyskyttää, takapenkillä tyttöystävä juo kavereidensa kanssa siideriä ja valittelee vessahätää. Ajokeli on hyvä ja tien pinta kuiva, joten Sami lisää kaasua. Tulee mutka, mutta Sami ei saa hiljennettyä vauhtia tarpeeksi vaan auto törmää kylki edellä puuhun. Kellään ei ole turvavöitä. Kolme kuolee, kaksi loukkaantuu vakavasti.
Vaikka esimerkki on kuvitteellinen, sen tapahtumat ovat tosielämästä. Tämän kaltaisia onnettomuuksia sattuu vuosittain, viimeksi viikko sitten Porissa. Tapaturmista juuri liikennetapaturmat ovat alle 25-vuotiaiden suurin terveyden menetysten aiheuttaja. Nuorten liikennekuolemariski on yli kolminkertainen muuhun väestöön verrattuna.
Nuorten liikennekuolemat eivät johdu niinkään siitä, etteivätkö he osaisi ajaa oikein. Tekniset taidot ovat kyllä kohdallaan ja autokoulun opit liikennesääntöineen tuoreessa muistissa, mutta ongelmat löytyvät korvien välistä. Jostain syystä nuoret eivät toimi liikenteessä kuten pitäisi, ja seuraukset ovat kohtalokkaat.
Miksi nuori käyttäytyy liikenteessä juuri näin? Mikä panee nuoret koettelemaan kuoleman ja elämän rajoja? Yksiselitteisiä vastauksia ei ole kenelläkään, mutta asiantuntijajoukko piirtää jonkinlaista kuvaa nuorten liikenneonnettomuuksien syistä.
Kaverit yllyttävät
Nuoret näkyvät maanteillä vahvasti, sillä he liikkuvat paljon. Autoilu ei ole heille niinkään keino päästä paikasta toiseen, vaan tapa viettää aikaa. Kyydissä on yleensä kavereita, joiden vaikutus identiteetiltään vielä heikkoon nuoreen on poikkeuksellisen suuri. Nuorten on todettu provosoituvan jopa rikoksiin kavereiden kehotuksista, ja vastaavasti tutkimuksissa on havaittu fiksumpaa liikennekäyttäytymistä toisenlaisessa seurassa.
Halu saada hyväksyntää, suosiota, arvostusta ja yhteenkuuluvuutta on kova. On vaikea painaa jarrua, jos kaverit kehottavat kaasuttamaan.
Autokouluikäinen nuori ei ole enää niin riippuvainen vanhemmistaan, vaan kaverit ovat yhä merkittävämpi tuki. Heidän omat sääntönsä ovat yhteiskunnan ja vanhempien normeja tärkeämpiä. Liikennesääntöjen rikkomista saatetaan suorastaan ihailla ja seurata, että muutkin varmasti tekevät niin. Turvavöitä ei välttämättä käytetä, jos se on leimattu kyydissä istuvan kaveriporukan keskuudessa nynnyilyksi. Uhmakkaasti saatetaan selitellä, ettei turvavöitä tarvita, sillä onnettomuuden sattuessa on parempi kuolla kerralla kuin jäädä kitumaan.
Onnettomuusalttiita ovat etenkin ne nuoret, jotka käyttäytyvät ja ajavat aggressiivisesti. He puhuvat usein hurjasteluista kaveriporukan kannustaessa. He tavoittelevat maksiminopeuksia halusta saada siitä elämyksiä, kokea g-voimia. Vauhdikas ajaminen on heille jotain, mistä he nauttivat.
Liikenteessä näkyy myös yhä korostetumpi yksilöllisyyden ihannointi. Kuski ajattelee vain itseään, omia tarpeitaan ja kiireitään. Kaverit eivät tee elettäkään puuttuakseen, kun hän alkaa venyttää yhteiskunnan sääntöjä auton avulla.
Auto on nuorelle jotain, jonka välityksellä hän rakentaa itseään ja persoonallisuuttaan. Ajamalla hän kokee hallitsevansa edes jotain, olevansa edes jossain hyvä. Se on eräänlainen statussymboli, osoitus paikasta yhteiskunnassa. Kun ei ole vielä ammattia, perhettä, asuntoa saati uraa, on edes auto, jokin osoitus olemassaolosta.
Nuori ei yleensä tiedosta, miten hiuskarvan varassa elämä voi olla. Hän ei mieti kuolemaa, vaan pitää sitä asiana, joka odottaa joskus vanhuudessa. Hän saattaa tajuta ottavansa riskejä, mutta ei ymmärrä sen merkitystä saati virheidensä kantomatkaa. Hänellä on epärealistiset käsitykset ajotaidoistaan, ja hän uskoo, ettei juuri hänelle voi sattua mitään.
Ope lähtee, vaara tulee
Ajokortin saamisen jälkeisinä kuukausina nuorten liikenneonnettomuusriski on muuta väestöä suurempi. Kokemattomuuttaan nuori ei osaa harkita ja ennakoida tarpeeksi liikenteen tapahtumia, vaan monet tilanteet tulevat yllätyksenä. Impulsiivisten nopeiden ratkaisujen seurauksena rysähtää.
Tyypillisesti nuori ajaa pienen peruutuspeltikolarin parkkipaikalla. Kohtalokkaammat virheet poikivat vakavia onnettomuuksia, yleisimmin tieltä mutkassa suistumisia.
Nuoret miehet ajavat naisia selvästi enemmän liikenneonnettomuuksia ja he myös vammautuvat niissä naisia herkemmin. Alle 25-vuotiaan miehen riski kuolla liikenteessä autonkuljettajana on nelinkertainen keski-ikäiseen mieheen verrattuna.
Sukupuolieroihin on etsitty syitä monelta taholta. Usein katsotaan, että 18 vuoden ajokortti-ikään saavuttaessa suurimmalla osalla tytöistä murrosikä on jo takana, ja he ovat ikään kuin rauhoittuneet. Aikuiseksi kasvamiseen liittyvä kapinointi ja näyttämisenhalu ovat jo ennättäneet laantua.
Pojilla eivät. Heistä moni on vielä pahimman myllerryksen keskellä ja tarve leikkiä ja kokeilla sekä osoittaa omaa pätevyyttään on vahva. Aggressiivisen ajamisen saatetaan toivoa vaikuttavan myös mieluisan seurustelukumppanin löytymiseen.
Murrosiässä moninkertaistuva testosteronitaso on sekin nostettu selitykseksi. Samoin puhutaan nuorten aivojen kehittymättömyydestä kontrolloida impulsseja: teini-ikäisen aivotoiminnalle on tyypillistä se, että hän tekee ensin ja ajattelee vasta sitten.
Hengenvaarallinen yhdistelmä syntyy, kun tällainen nuori lähtee liikenteeseen päihtyneenä. Reaktionopeus alenee ja harkintakyky pettää entistä herkemmin. Joka kolmannessa nuorten liikenneonnettomuuskuolemissa päihteillä on osuutta asiaan. Tyypillisimmin veressä on alkoholia. Etenkin pienessä maistissa ajaminen on lisääntynyt.
Ajo-opetus uudistuu
Selityksiä nuorten liikenneonnettomuuksien suhteellisen suureen määrään on toki muitakin. Ongelma on todella monisyinen, korostetaan.
Onnettomuuksien taustalla ovat pitkälti nuorten asenteet ja arvomaailma, jotka ovat seurausta koko elämän jatkuneesta kehityksestä. Niihin vaikuttavat niin koti, päiväkoti, koulu, autokoulu, kaverit kuin ympäröivä yhteiskuntakin. Onko esimerkiksi kotona käytetty turvavyötä, tai naapurissa ajettu parin kaljan jälkeen?
Yksikään ei voi kääntää nuoren päätä yksinään, mutta yhdessä on selviä onnistumisen mahdollisuuksia: arviolta jopa 90 prosenttia nuorten liikenneonnettomuuksista olisi ehkäistävissä. Suomessa onkin meneillään useita tähän tähtääviä hankkeita, työryhmiä ja ohjelmia.
Esimerkiksi peruskoulujen tuntijakoa ollaan paraikaa uudistamassa. Toiveissa olisi saada lisää liikennekasvatustunteja, joita nykyisin on koulukohtaisesti muutamasta tunnista muutamaan kymmeneen tuntiin vuodessa. Liikennekasvatuksen huomiotta jättäminen voi pyyhkiä tyhjäksi muiden oppiaineiden ponnistelut: liikenteeseen päättömästi sännännyt ei palaa enää opiskelemaan matematiikkaa tai äidinkieltä.
Nuorten kuskien onnettomuusuutisten jälkimainingeissa nostetaan herkästi syyllisen penkille autokoulut, niin on tehty Porinkin jälkeen. Asiantuntijat painottavat, että autokoulussa on liian myöhäistä muuttaa 17,5 vuotta jatkunutta asennekasvatusta.
Toki ne yrittävät tehdä oman sarkansa ja kulkea koko ajan poispäin ajoneuvotekniikan korostamisesta opetuksessa. Tulollaan olevan ajokorttiuudistuksen yhteydessä aiotaan muuttaa autokoulujen opetussuunnitelmia niin, että painopiste siirtyy kuljettajan oman toiminnan miettimisen suuntaan. Huomiota keskitetään sosiaaliseen ajamiseen, ja oppilasta kannustetaan valmennusmaisessa opetussuhteessa ajattelemaan itse valmiiden mallien sanelun sijaan.
Asenteisiin vaikuttamiseen valistuksen, kasvatuksen ja koulutuksen avulla kehottaa myös juuri julkaistu kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma. Siinä on valotettu hätkähdyttäviä tuoreita onnettomuuslukuja ja mietitty näiden lisäksi muita konsteja niihin puuttumiseksi.
Ehdotuslistalla ovat muun muassa valvonnan tehostaminen, alkolukon kaltaiset ajoneuvotekniset ratkaisut ja liikenneympäristön muuttaminen sekä haja-asutusalueiden liikennöintimuotojen kehittäminen niin, että nuoren ei tarvitsisi hypätä rattiin viikonloppuisin ja öisin.
Tärkeimpään syyhyn - eli nuorten haluun ottaa riskejä - asiantuntijat eivät sinällään halua puuttua. Se kuuluu ikään. Se kuuluu nuoruuteen, aikuiseksi kasvamiseen. Mutta se täytyisi jollain konstilla kanavoida toisaalle. Sinne, missä kukaan ei joudu hengenvaaraan.
Juttuun haastatellut henkilöt: Liikenneturvan koulutus päällikkö Antero Lammi, Turun yliopiston psykologian laitoksen liikennepsykologian tutkimusryhmän tutkija Ari Katila, Liikenne- ja viestintä ministeriön liikenneturvalli suusyksikön hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen, Opetushallituksen opetus neuvos Eero K. Niemi , Suomen autokoululiiton puheenjohtaja Antero Peiponen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Jaana Markkula, Kansanterveyslaitoksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Antti Impinen.