Jymyn kärkietenijä Jarmo Heikkinen, 25, on monessa suhteessa varsin erikoinen pesäpalloilija.
"Taiteilija, boheemi, oman polun kulkija", Jymyn toimitusjohtaja Juha Tanskanen kuvailee 168-senttisen taskuraketin luonteenpiirteitä.
Jotain Heikkisestä kertoo uran parhaiden saavutusten arvottaminen.
Ensimmäinen Suomen mestaruus (2001) tai Itä-Länsi-ottelu (1998) eivät nouse päällimmäisenä mieleen...
"Joskus hamalla 80-luvulla pelasin pesäpalloleirillä Haapajärvellä. Olin E-ikäisenä - sellaisena vaahtosammuttimen kokoisena - D-juniorijoukkueen mukana. Jossain pelissä löin pallon merkistä väliin. Sen jälkeen tajusin, että voin saavuttaa tässä lajissa jotain suurta. Se oli hieno tunne", Heikkinen virnuilee.
Elämänkokemusta
ja espanjaa
Erikoisen Heikkisestä tekee myös pesäpallouran jatkamiseen liittyvä ratkaisu.
Mies lyö tämän kauden jälkeen piikkarit ja räpylän naulaan ja heittäytyy täysillä opiskelijaelämän pyörteisiin.
Vaasan yliopistossa kauppatieteitä lukeva Heikkinen suuntaa tammikuussa vaihto-oppilaaksi koillis-Meksikoon.
Aika kova ratkaisu parhaassa iässä olevalta huippu-urheilijalta?
"Tämä juttu on tuttu. Olen voittanut mestaruuden ja nähnyt, että pystyn pelaamaan pesäpalloa aivan huipputasolla. Minulla ei ole itselleni tai muille mitään todistettavaa."
"Elämään pitää saada muita haasteita. Meksikossa opin jotain elämästä - ja varmaan vähän espanjaakin", Heikkinen hymähtää.
Täysillä mutta
ei liian tosissaan
Tanskanen muistaa elävästi ajan, kun Heikkinen nousi tavoittelemaan pelipaikkaa edustusjoukkueesta.
"Aluksi mietin, että ei hommasta taida tulla mitään. Sopeutuminen joukkueen normeihin ja kurinalaisuuteen ei sujunut kitkatta. Jarmolle piti ja pitää jättää tietty liikkumavara - tilaa ja aikaa", Tanskanen tietää.
"Inhoan häviämistä yli kaiken. Juuri sen vuoksi pelaan Jymyssä", Heikkinen sanoo jämäkästi.
"Saatan naureskella pelitilanteessa, mutta se kuuluu vain luonteeseeni. Enää en ota pelihommia niin raskaasti kuin nuorempana. Tämä on vain urheilua - ei sen kummempaa."
"Onneksi sain treenata viikot rauhassa Mustasaaren Botniahallissa. Minulla ei enää pää kestäisi pitkää talviharjoituskautta Kainuussa. Meikäläinen kaipaa elämään säpinää", Heikkinen velmuilee pilke silmäkulmassa.
Heikkinen aikoo jättää pesäpallokentät kokonaan.
"Valmennushommat? Ei ikinä. En minä pesäpalloa kohtaan mitään hirveää lajirakkautta tunne", Heikkinen ilmoittaa.