Jarkko Niemisen matkasuunnitelmat tenniksen Ranskan avoimiin menivät uusiksi vatsataudin takia. Niemisen oli tarkoitus saapua Pariisiin toissapäivänä, mutta vastoinkäymisen takia matkustaminen siirtyi päivällä. Tänään Nieminen pelasi voitokkaasti yhden erän mittaisen hyväntekeväisyysottelun Venäjän Dmitri Tursunovia vastaan.
- Ihan hyvältä tuntui. En olisi mennyt kentälle, ellei vointi olisi ollut hyvä, Nieminen kertoi.
Kaksikon sparraus jatkui pian ottelun jälkeen harjoittelun merkeissä.
- Lyönnit menivät ihan hienosti, sitä en epäillytkään. Ainoa mitä ajattelin, että onko tällä vatsataudilla heijastuksia muuten, mutta tässä on pari päivää aikaa toipua täyteen iskuun, Nieminen kuvasi.
Nieminen on ATP-listalla sijalla 16 ja on arvostettu samalle sijalle myös Ranskan avoimissa. Nieminen kohtaa ylihuomenna avauskierroksella Hollannin Raemon Sluiterin (ATP-117), joka johtaa kaksikon kohtaamisia voitoin 2-1.
- Ihan hyvä ja kovaa lyövä kaveri. Vaikeasti voitettavissa hyvänä päivänään, mutta niinhän kaikki täällä mukana olevat pelaajat ovat.
Vointi tuntui tänään niin hyvältä, että Nieminen suunnitteli liki urakoivansa myös huomenna.
- Tarkoitus olisi käydä harjoittelemassa kaksi kertaa.