alberto.claramunt@kaleva.fi
"Eroamme niistä, jotka kannattamamme ihmisen ja luonnon tasapainoon perustuvan järkivihreyden sijaan ajavat ehdoitta ekofundamentalismia - jopa ihmistä ja hyvinvointia vastaan." Näin linjasi kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen puoluekokouksessa Tampereella pari viikkoa sitten.
Kokousväki hurrasi tunteisiin vedonneeseen puheeseen. Sama tunnekuohu luultavasti säilyi, muuttuen kuitenkin negatiivissävyiseksi, kun porvari lähti kokouksesta kotiin bensa-aseman kautta. Tankki täyteen, 80 euroa, vajaat 500 edesmennyttä markkaa. Onko tämä sitä järkivihreyttä, mietti moni.
Järkivihreys on loistava lanseeraus. Se sisältää ajatuksen, jonka mukaan luonnonsuojelu pitää suhteuttaa muuhun yhteiskuntaan ja ennen kaikkea ihmisten hyvinvointiin. Luonnonsuojelun nimissä yhteiskuntaa ja hyvinvointia ei voi rapauttaa. Järkivihreä kannattaa talouskasvua, ekofundamentalistille se on kirosana.
Kauniita ajatuksia, oivaltavaa erottelua. Retoriikassa puolueet ovat hyviä, mutta missä on pihvi? Näinä päivinä kysymyksiä satelee: onko bensan, sähkön, yhtiövastikkeen, lämmitysöljyn, auton, ruuan, kahvin ja pullan hinta järkivihreällä tasolla? Koska raja järjen ja fundamentalismin välillä ylitetään?
Jos on uskominen valtiovarainministeriötä, bensan hinta ei ole ylittänyt kipurajaa. Hintaan ei haluta puuttua, vaikka välineitä siihen olisi. Bensan noin 1,50 euron litrahinnasta 90 senttiä on veroja ja 60 senttiä tuotantokustannuksia ja öljy-yhtiöiden voittoa. Tämän kaavan perusteella verot näyttelevät merkittävää osaa kotimaisessa polttonesteen hinnassa. Näin on asianlaita tosin muuallakin Euroopassa.
Rahaministeriön ajattelussa järkivihreyden raja ylittyy sitten, kun bensan hinta alkaa syödä talouskasvua. Kun liikkuminen vähenee, bisnes lopahtaa. Se johtaa polttonesteiden kysynnän heikkenemiseen ja sitä kautta hintojen laskuun. Toimii kuin kone. Jotkut vain tippuvat kyydistä, toivottavasti ei kovin moni.
Järkivihreyttä pitää puolustaa etenkin EU:n pöydissä. Se on itse asiassa Suomen hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä. Sen verran paljon suomalainen hyvinvointi on riippuvaista Tornion terästehtaan kaltaisista laitoksista. Ne tuottavat päästöjä - ja verotuloja. Päästöjä tosin vähemmän kuin kiinalaiset kilpailijansa, jotka saavat mellastaa rauhassa ilman ympäristörajoitteita.
Palataanpa kokoomuksen puoluekokoukseen. Siellä vielä europarlamentaarikkona puhunut, finanssilobbariksi siirtyvä Piia-Noora Kauppi kehotti Suomea lyömään EU:ssa nyrkkiä pöytään. Hän vaati, että Suomi tekee kaikkensa, jotta EU:ssa tehtäisiin mahdollisimman nopeasti päätös energiaintensiivisen teollisuuden jättämisestä päästökaupan ulkopuolelle. Kaupin mielestä Suomen tulisi koplata päästökauppavaatimus jonkun sellaisen asian kanssa, joka vaatisi EU:lta yksimielisyyttä. Jos siis Suomi ei saisi tahtoaan läpi päästökaupassa, pitäisi alkaa jarruttaa EU:n muuta päätöksentekoa. Kauppi myönsi, ettei toiminta ole oppikirjan mukaista, mutta silti välttämätöntä.
Keväällä Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos nimittäin laski, että vuonna 2012 alkava seitsemän vuoden päästökauppakausi toisi suomalaiselle teollisuudelle jopa kymmenen miljardin kulut. Metsäteollisuudelle tämän leikin arvo olisi enimmillään miljardi vuodessa. Ja samalla bisnestoverit Kiinassa tuuppaisivat halpaa tavaraa Eurooppaan piiput tupruttaen.
Tämä ei ole järkivihreää.