Tiistai 23. heinäkuuta ei ollut Euroopan historiassa mikä tahansa päivä, vaikka se menikin vähällä huomiolla. 23. heinäkuuta 1952 Belgian, Saksan, Ranskan, Italian, Luxemburgin ja Hollannin solmima sopimus Euroopan hiili- ja teräsunionista tuli voimaan. Unioni oli Euroopan unionin kantaisä. Sopimuksella ennen kaikkea Saksa ja Ranska takoivat panssareita ja muita tappovehkeitä sylkeneet hiili- ja terästehtaansa rauhan töihin. Sodan syttymisen mahdollisuus länsieurooppalaisten demokratioiden välillä eliminoitiin.
Hiili- ja terässopimuksen voimassaolo umpeutui samana tiistaina. Se oli tehnyt tehtävänsä ja sai mennä. Katseet ovat kääntyneet seuraavaan haasteeseen eli EU:n itälaajentumiseen. Projektilla on sama kunnianhimoinen tavoite kuin hiili- ja teräsunionillakin; estää sodat läntisten ja uusien itäisten demokratioiden välillä.
Tavoite on pidettävä kirkkaana mielessä, ettei kotoisessa keskustelussa itälaajentumisesta sotkeuduttaisi lillukanvarsiin. Sotkeutumisen merkkejä alkaa olla yhä enemmän ilmassa, kun itälaajentumista periaatteessa kannattavat kauniit puheet on muutettava teoiksi.
Kansanedustaja, eduskunnan 1. varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) esitti kolumnissaan (Forssan Lehti 21.7.), että Suomen olisi pantava itälaajentuminen jäihin siksi kunnes unionin maatalouspolitiikkaan on saatu välttämättömät muutokset. Samaa säveltä on soitellut kansanedustaja Timo Kalli (kesk.).
Keskustalle kokoomuksen grillaus maatalouspolitiikalla on kieltämättä herkullinen eduskuntavaaliteema. Puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ja eduskuntaryhmän johtaja Mauri Pekkarinen ovatkin viisaasti sanoutuneet irti jäädytysajatuksesta. Keskusta ei voi antaa SDP:n Paavo Lipposelle ja kokoomuksen Ville Itälälle ilmaisia aseita osoittaa puolueen yhteistyökyvyttömyyttä.
Jäädytysvaateet johtuvat EU:n komission esittämästä Agenda 2000:n välitarkistuksesta. Suomen viralliset kannat komissaari Franz Fischlerin esityksiin ovat pyöristyneet alkuvaiheen varauksellisuudesta. Mielenkiintoista on sekin, että MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä ja elintarviketeollisuusliittoa nyt johtava entinen maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä ovat Fischlerin esityksestä kutakuinkin päinvastaista mieltä.
Jäädytyslogiikka olisi sama kuin jos SAK ilmoittaisi menevänsä heti yleislakkoon eikä viitsisi ensin neuvotella TT:n kanssa tulopolitiikasta. Takavuosina samantyyppistä vaikutustapaa yrittivät Koskenkylän demokraattiset naiset lähettämällä Valkoiseen talon kiukkuisen "Vapise Amerikka" -sähkeen.
Euroopan unionin Itälaajentuminen ei ole helppo pala muillekaan. Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK teetti aiemmin laajan tutkimuksen, joka "todisti", että Virosta tunkisi Suomeen halpatyövoimaa sadoin tuhansin. "Tutkimus" oli suuri "uutinen", jota harva saattoi kyseenalaiseksi. Nyt puhutaan pikemmin jo siitä, että harmaantuva Suomi tarvitsee pian osaavaa ulkomaista työvoimaa - kun vain sellaista saisi.
Keskiviikkona SAK julkisti uuden synkkäsävyisen raportin, jonka mukaan Virosta tulisi EU:n veroparatiisi. Onneksi se ei mennyt enää kakistelematta läpi. Raportti on ammuttu säpäleiksi.
Fischlerin esityksissä silmät on isketty esimerkiksi siihen, että Brysselin maataloustuki juoksisi, vaikka ei viljelisi mitään. Oudoltahan se tuntuu. Pitää kuitenkin muistaa, että EU:n ovella olevien jäsenehdokkaiden ristinä on maataloussektori, joka on kyllä tehoton mutta joka kasvattaisi unionin ylituotantoa.
On selvää, että tämän ylituotantotuutin tukkimisesta kuten laajentumisesta yleensäkin on maksettava hinta. Kolehtihaaviin pulittavat rahojaan kaikki veronmaksajat kaikissa nykyisissä ja tulevissa jäsenmaissa, eivät vain yhden ammattiryhmän edustajat. On vielä epäselvää, miten lasku jaetaan. Hakijamaat vaativat maatalouksilleen mahdollisimman pitkää siirtymäaikaa kun taas unioni puristaisi sen lyhimpään mahdolliseen.
Silti neuvotteluissa on kaikki syyt olla viimeisen päälle tiukkoina. Niin ovat kaikki muutkin, sekä jäsenet että hakijat. Kannattaa neuvotella ensin, ja tarvittaessa vetää kovat piippuun vasta sen jälkeen. Jäsenhakijoista hankalimmaksi on heittäytynyt Puola, jolla on painolastinaan supertehoton yksityinen maataloussektori. On historian ironiaa, että Puolan yksityismaatalous oli reaalisosialismin maiden agraarinen tehonyrkki.
Suomalaiset ovat kansallisella tasolla maksaneet myöhäsyntyistä kunniavelkaa sotaveteraaneille. EU:n itälaajentumisessa on kysymys samansuuntaisesta velasta. Itä-Euroopan maat jäivät toisen maailmansodan tuloksena oman onnensa nojaan Stalinin etupiiriin. Niiden vapautuminen Moskovan ikeestä antoi ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää Eurooppa. Sen laiminlyönti olisi historiallinen ja anteeksiantamaton virhe.
Nykyisen EU-alueen talouselämälle, Suomellekin, itälaajentumisesta on myös selvää taloudellista hyötyä. Markkinat laajentuvat. SAK:n pelot työmarkkinahäiriöistä ja haitallisesta verokilpailusta on otettava Suomen neuvottelutavoitteissa huomioon siinä kuin MTK:n maataloutta koskevat huoletkin, tiettyyn mittaan. Etujärjestöjen tehtävä on esittää maksimalistisia tavoitteita, mutta on eri asia, mitä niistä kirjataan kansallisiin tavoitteisiin.
Itälaajentumisen epäonnistumisesta voisi koitua EU-maille lyhytaikaisia hyötyjä. Mutta vastaan voi tulla karhu, jos sutta pakenee. Itä-Euroopan demokratiat ovat vielä horjuvalla pohjalla. Laajentuminen vahvistaisi niitä. Päinvastainen kehitys lisäisi vaaraa, että ne kallistuisivat kohti nationalismia ja puoli-itsevaltaisuutta.
Jos itälaajentuminen kariutuisi, se olisi peruuttamaton takaisku yhtenäisen Euroopan idealle. Mennyt sota ei poistuisi kummittelemasta Euroopan luurankokaapista. Suuri perspektiivi kannattaa pitää mielessä, kun kotoisia paineja käydään.