Suomen eduskuntavaalien piilevä äänikynnys on demokratiassa selvä ongelma. Lauri Tarastin ehdotus antaa hyvän keinon päästä asiassa vihdoin pysyvään ratkaisuun.
Virallista äänikynnystä ei Suomessa ole, mutta todellisuudessa se saattaa olla hyvinkin korkealla. Pahimmillaan kynnys on yli 14 prosentin, kuten nyt Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Se on täysin kohtuutonta. On lisäksi demokratian periaatteiden vastaista, että piilevä vaalikynnys vaihtelee jopa 11,5 prosenttiyksikköä vaalipiiristä toiseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pienistä vaalipiireistä vain suuret puolueet ovat voineet saada ehdokkaitaan läpi ilman vaaliliittoja. Samalla tilanne on suosinut suuria puolueita, mikä pitkälti selittää sen, että asiaa ei ole tähän päivään mennessä korjattu paljosta puheesta huolimatta.
Hallintoneuvos Lauri Tarasti on yksi maan parhaista vaaliasiantuntijoista. Hänen torstaina tekemänsä ehdotus muodostaisi uudet vaalialueet Pohjois- ja Itä-Suomeen. Vaalipiirijako pysyisi entisellään, mutta Oulun ja Lapin vaalipiirien äänet laskettaisiin yhteen. Samoin tehtäisiin Itä-Suomen kolmessa vaalipiirissä.
Lisäksi Tarasti tahtoo jakaa edustajamäärältään maan suurimman eli Uudenmaan vaalipiirin kahtia, pääkaupunkiseutuun ja muuhun maakuntaan. Näillä toimilla poistuisivat nykyisen vaalijärjestelmän pahimmat ongelmat. Piilevä äänikynnys vaihtelisi edelleenkin eri puolilla maata, mutta sen vaikutus olisi oleellisesti pienempi kuin nyt.
Muutos suosisi todennäköisesti kansanedustajapaikkojen jakautumisessa pieniä ja keskisuuria puolueita. Tyypillisesti vihreät ovat olleet puolue, jonka on omin voimin ollut mahdotonta saada edustajiaan läpi muualla kuin suurimmissa vaalipiireissä.
Esimerkiksi seuraavissa vaaleissa vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg jää rannalle ilman vaaliliittoa, ellei puolue saa yli 14 prosenttia Pohjois-Karjalan äänistä. Uudellamaalla voi taas puolue saada yhden kansanedustajan läpi jo kolmen prosentin kannatuksella.
Puolueiden edustajamäärien mahdolliset muutokset tarkoittavat sitä, että kansan mielipide heijastuisi vaaleihin nykyistä tarkemmin - ja juuri senhän pitäisi olla vaalien tarkoitus demokratiassa. Tarastin arvion mukaan muutokset olisivat vain muutaman paikan luokkaa, eli eivät mitenkään ratkaisevia.
Vaalialue ei tarkoita sitä, että Lapin ehdokkaat ryhtyisivät kampanjoimaan Oulussa ja oululaiset Rovaniemellä. Vaalipiirijako ja sen myötä ehdokasasettelu pysyisi entisellään. Tarastin ehdotus ei ole kuitenkaan ongelmaton. Yksi pulma olisi siinä, että "vaalimatematiikka" menisi entistäkin mutkikkaammaksi. Lisäksi esimerkiksi iso ääniryöppy jollekin puolueelle Oulussa helpottaisi tämän puolueen ehdokkaan läpimenoa Lapissa.
Vaalialue on parempi ehdotus kuin esimerkiksi vaalipiirien sulautus toisiinsa, jolloin vaikkapa Lapilla ei enää olisi mitään turvattua paikkakiintiötä. Myös Uudenmaan vaalipiirin jaolla olisi tervehdyttävä vaikutus. Vaaliasetelma siellä ei enää poikkeaisi niin oleellisesti muusta Suomesta, kuten nyt on laita.
Oikeusministeri Leena Luhtanen lupasi heti ryhtyä valmistelemaan uudistusta. Olisi hyvä, jos kaikki merkittävät puolueet voisivat sitoutua uudistukseen jo ennen ensi kevään vaaleja. Silloin seuraava hallitus ja eduskunta voisivat vihdoinkin hoitaa vanhan ongelman pois päiväjärjestyksestä. Jos piilevän äänikynnyksen aiheuttama pulma pienenee, vähenee samalla myös tarve vaaliliittoihin.