Uutisia suurten julkisten rakennushankkeiden aikataulujen ja budjetin pettämisestä on Suomessa kerrottu vuosikymmenten ajan. Siihen nähden on hämmästyttävää, kuinka löperösti ilmiöön on suhtauduttu.
Ehkä kyse on ollut siitä, että budjettien ja aikataulujen karkaamista käsistä on opittu pitämään normaalitilana. Veronmaksajien rahojen huoleton käyttö ei kuitenkaan voi olla käytäntö, jolle ei voida mitään. Paise pitää yrittää puhkaista ja epäonnistumisten syyt kaivaa esiin.
Työtä teki nyt pääministeri Juha Sipilän (kesk.) toimeksiannosta valtion varoja budjettipäällikkönäkin vartioinut entinen kansliapäällikkö Erkki Virtanen.
Virtasen työn huomionarvoisiin, jopa hätkähdyttäviin havaintoihin kuuluu hänen laskelmansa siitä, kuinka paljon kustannukset ovat tähän mennessä ylittyneet pelkästään Länsimetron, Olympiastadionin, Helsingin Musiikkitalon ja pääkaupunkiseudun Kehäradan kohdalla. Yhteenlaskun tulos on lähemmäs miljardi euroa.
Budjettien ylityksen voi suhteuttaa vaikkapa siihen, että koko valtaisan sote-hankkeen arvioidaan hyvässä lykyssä tuovan yhteiskunnalle noin kolmen miljardin euron säästöt ensi vuosikymmenen loppuun mennessä.
Suurin syy kustannusten karkaamiseen on Virtasen mielestä heikko johtajuus ja vajavainen projektiosaaminen.
Kutinsa näyttää tässäkin pitävän vanha viisaus hyvästä valmistelusta ja suunnittelusta.
Virtasen päätelmä nimittäin on, että 90 prosenttia aikataulu- ja budjettiongelmista johtuu valmistelun puutteista ja virheistä ja vain kymmenen prosenttia rakentamispäätöksen jälkeisistä ongelmista.
Virtasen mukaan valtion rahoittamille hankkeille tulisi vastedes aina asettaa hintakatto, joka on myös euromääräinen. Tämän keinon voi olettaa tepsivän ainakin vähitellen. Tähän asti laskujen lyömistä veronmaksajien piikkiin on jatkettu aivan liian kevyesti siinäkin tapauksessa, että alunperin luvatut rahat on aikaa sitten käytetty.
Kova mutta todennäköisesti jo pelotevaikutuksena tepsivä keino olisi myös valtion edustajille annettava oikeus keskeyttää hankkeen rahoitus, jos urakka alkaa kohtuuttomasti poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta.
Pakottavien keinojen ohella Virtanen suosittaa myös rakentamista niin sanotun allianssi-elinkaarimallin pohjalta. Allianssissa niin työn tilaaja, sen tuottaja kuin suunnittelijakin olisivat yhteistyössä alusta lähtien, ja urakoitsija voisi saada luotettavasta työstä ja laadukkaasta tuloksesta jopa erityisen lisäpalkkion.
Elinkaarimalli taas merkitsee urakoitsijan vastuuta rakennuksesta myös vuosia sen valmistumisen jälkeen. Näin urakoitsijan intressinä on rakentaa laadukkaasti ja kiinnittää alusta alkaen huomiota esimerkiksi sisäilmaongelmien riskiin.
Virtanen teki selvityksensä alle kolmessa kuukaudessa. Vaikka rakennusalalla kiire usein tuottaa surkeita tuloksia, kokeneen virkamiehen suosituksia kannattaa siirtää viipymättä myös käytäntöön.