Maailmalla toimivien Suomi-koulujen tueksi on perustettu yhdistys, joka julkaisee opetusmateriaalia ja toimii koulujen koordinaattorina ja tiedon välittäjänä. Suomi-koulujen tuki ry:n ensimmäinen tavoite on saada nettisivut.
Maailmalla toimii yhteensä noin 130 Suomi-koulua, joissa käy 3 500 ikähaarukaltaan 3--18-vuotiasta oppilasta. Suomi-koulut ovat kerhoja, jotka antavat ulkosuomalaisille lapsille ja nuorille täydentävää opetusta suomen tai ruotsin kielellä ja perehdyttävät heitä suomalaiseen kulttuuriin.
Yhdistyksen perustajajäseniä ovat Kansanvalistusseura, Kesälukioseura, Suomi-Seura sekä Äidinkielen opettajain liitto, jonka sisarseurana tukiyhdistys toimii. Suomi-koulut saavat tukea myös valtiolta muun muassa opettajien palkkakustannuksiin.