Jär­jes­tä­jät: Rukan cup-avaus ajal­laan

Mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupin avauskilpailut sekä maastohiihdon maailmancup-kilpailut järjestetään suunnitelmien mukaisesti Kuusamon Rukalla 25.-27. marraskuuta.

Mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupin avauskilpailut sekä maastohiihdon maailmancup-kilpailut järjestetään suunnitelmien mukaisesti Kuusamon Rukalla 25.-27. marraskuuta.

Tapahtuman järjestäjät kertovat, että Kuusamo sai maanantaina kymmenen senttimetrin lumipeitteen ja lämpötilan on ennusteen mukaan määrä pysyä pakkasen puolella kisoihin saakka.

Lukuisia talvilajien kilpailuja perunut leuto sää ehti huolestuttaa myös Kuusamossa.

- Lumetus päästiin aloittamaan viime vuonna suunnilleen samaan aikaan, joten meillä on tiukasta aikataulusta kokemusta, kilpailun pääsihteeri Seppo Linjakumpu vakuuttaa.

Hiihtostadion on määrä lumettaa viikonlopun aikana, ja mäessä päässee harjoittelemaan alkuviikosta. Rukalla kilpaillaan kahdeksan maailmancupin kilpailua: kaksi mäessä, kaksi yhdistetyssä ja neljä maastohiihdossa. Järjestäjät odottavat tapahtumaan 20 000:ta kävijää kolmen päivän aikana.

Ilmoita asiavirheestä