Pääkirjoitus

Järjen ääni Ve­nä­jäl­tä

Presidentti Martti Ahtisaarelle viime viikolla myönnetty Nobelin rauhanpalkinto on herättänyt kiitosten ja onnittelujen ohella myös kitkeriä kommentteja. Niitä on kuultu etenkin Venäjältä ja Serbiasta Ahtisaaren Kosovo-roolin takia.

Presidentti Martti Ahtisaarelle viime viikolla myönnetty Nobelin rauhanpalkinto on herättänyt kiitosten ja onnittelujen ohella myös kitkeriä kommentteja. Niitä on kuultu etenkin Venäjältä ja Serbiasta Ahtisaaren Kosovo-roolin takia.

Myös vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso on arvostellut Ahtisaaren tekemisiä Kosovossa.

Sanomatta asiaa julki Suomessa on tavallaan odotettu, että vanhaan neuvostotapaan Venäjä ottaisi virallisesti kantaa Ahtisaaren Nobel-palkintoon. Venäjän korkeimman johdon edustajat eivät ole onnitelleet Ahtisaarta, mutta eivät ole myöskään arvostelleet hänen palkitsemistaan.

Kaikkien kaunanpurkausten jälkeen Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin kirjoitus lauantain Kalevassa on tervetullut järjen ääni. Kannanotto on myös rohkea henkilökohtainen linjanveto, jossa Derjabin kyseenalaisti jopa omansa maansa Kosovo-politiikan perusteita. Hänen Ahtisaarelle esittämillään henkilökohtaisilla onnitteluilla on vissi arvonsa.

Suomalaiset lukivat takavuosikymmeninä nimimerkillä Juri Komissarov esiintyneen Derjabinin Suomi-aiheisia kirjoituksia rivivälejä myöten. Nyt hän piti selkeäsanaisen ja loogisen puolustuspuheen, joka repii pohjan Ahtisaaren Nobel-palkinnon arvostelulta. Derjabin esittää terävän havainnon, ettei Ahtisaaren palkintoperusteissa edes mainita Kosovoa. Palkinto annettiin presidentin elämäntyöstä.

Tätäkin merkittävämpää on kuitenkin se, miten Derjabin tulkitsi Ahtisaaren, Venäjän ja Serbian toimintaa Kosovon kysymyksessä.

Arvostelijat ovat Derjabinin muistutuksen mukaan unohtaneet, ettei Ahtisaaren alkuperäisessä Kosovo-suunnitelmassa edes puhuttu maakunnan itsenäistymisestä, vaan laajasta itsehallinnosta.

Kuten Derjabin huomauttaa, Ahtisaaren suunnitelma ajoi karille nimenomaan Venäjän ja Serbian vastustuksen takia. Ahtisaari joutui sen jälkeen sivuraiteelle. Kuuden osapuolen neuvottelut eivät johtaneet kuitenkaan mihinkään, ja sen tuloksena ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Kosovon itsenäistyminen.

Derjabin kysyy oikeutetusti, mitä Serbia teki Kosovossa ennen kuin se pakotettiin Naton pommikonein ja Ahtisaaren johtamin neuvotteluin vetämään joukkonsa pois. Tällaista rohkeata, Venäjällä vastavirtaan käyvää suorapuheisuutta ei ole yleensä kuultu itärajan takaa.