Laulaja Jari Sillanpään omistaman Evergreen Investment Oy:n ensimmäisen tuulivoimalan valmistuminen Raahessa siirtyy edelleen, sillä voimalan toimittaja vaihtuu.
Alunperin tuulivoimalan piti olla pystyssä jo viime vuoden toukokuussa, mutta voimalan toimittajasta, Winwind Oy:stä, johtuen rakentaminen siirtyi tälle keväälle.
Hanketta Raahessa hoitavan Green Team Nordic Oy:n projektipäällikkö Antti Pasanen kertoo Sillanpään yhtiön purkaneen tuulimyllyn toimitusta koskevan sopimuksen Winwindin kanssa jo pari kuukautta sitten.
Hankkeen toteuttamiseksi on käyty neuvotteluja pidemmän aikaa muiden tuulivoimaloiden toimittajien kanssa. Hyvin edenneet neuvottelut ovat jo pitkällä.
”Tilanne näyttää nyt myönteiseltä. Tavoite on se, että ensi vuoden alkupuolella Raahen satamassa olisi jo uudet myllyt toiminnassa”, Pasanen sanoo.