Jari Karvola samalla radalla for­mu­la­täh­tien kanssa

Kempeleläinen Jari Karvola, 37, teki viime syyskuussa kovan päätöksen.

Kypärä kainaloon ja menoksi. Jari Karvolan kaivoi ajokypäränsä esiin kaapin perukoilta ja lähti ajamaan kilpaa Legends-autolla Ranskaan.
Kypärä kainaloon ja menoksi. Jari Karvolan kaivoi ajokypäränsä esiin kaapin perukoilta ja lähti ajamaan kilpaa Legends-autolla Ranskaan.
Kuva: Jukka Leinonen

Kempeleläinen Jari Karvola, 37, teki viime syyskuussa kovan päätöksen.

Mies möi rakkaan menopelinsä pois ja päätti pitää totaalisen välivuoden Legends-autoilusta.

"Perhesyyt painoivat vaakakupissa paljon. Halusin viettää enemmän aikaa vaimoni ja poikieni kanssa. Lisäksi aloimme rakentamaan yrityksilleni uusia toimitiloja, joten panostani tarvittiin myös sillä rintamalla", edelliset kuusi suvea Legends-kilpailujen perässä Suomea ristiin rastiin kiertänyt Karvola selventää.

Talven ja kevään mittaan totaalisen välivuoden käsite sai kolhuja kylkeensä. Karvolan ajatukset pyörivät Legendsin ympärillä. Intohimosta intohimosta ei onnistunut.

"Koko ajan oli valtava polte päästä ajamaan. Joka päivä piti käydä esimerkiksi nettipalstoilla katsomassa, mitä on tapahtunut."



Äkkilähtö Ranskaan


Muutama kuukausi sitten Legends Cars Finland ry:n puheenjohtaja Mats Asplund tiedusteli alustavasti kuljettajien halukkuutta osallistua kilpailuun ulkomailla. Ranskalaiset Legends-harrastajat olivat päättäneet järjestää kansainvälisen kilpailun Formula 1:n oheistapahtumana.

Myös Karvolan sähköpostiin kolahti tiedustelukaavake.

"Sen enempää miettimättä vastasin myöntävästi."

Asiasta ei kuulunut toviin pihahdustakaan, mutta torstai-iltana kesäkuun 16. päivä Karvolan puhelin yllättäen pirahti. Langan toisessa päässä oli Asplund, joka ilmoitti, että parin viikon päästä pitäisi lähteä Ranskaan kisaamaan.

"Pyysin miettimisaikaa seuraavaan aamuun. Piti keskustella vaimon kanssa ja selvittää hiukan tausta-asioita."

Vaimon lupa irtosi miehen omien sanojen mukaan kannustussanojen kera. Myös Karvolan pitkäaikainen mekaanikkokaksikko Timo Haapaniemi - Heikki Kaketti lupautui mukaan haasteeseen.

"Halusin ehdottomasti omat tutut mekaanikkoni mukaan. He tietävät tasan tarkkaan, millaiseksi ajosäätöni pitää tehdä."

"Vaimon lupauduin viemään myöhemmin kunnon lomamatkalle, koska hän luovutti oman matkapaikkansa toiselle mekaanikoistani", Karvola hymyilee leppoisasti.



Tavoite kärkipäässä


Karvolan lisäksi sinivalkoisia värejä edustaa Magny Coursin radalla vaasalainen Jussi Rasku.

Suomalaisparivaljakolla on kova urakka edessään, sillä yhteensä lauantaina ja sunnuntaina ajettaviin Legends-lähtöihin osallistuu pyöreästi 40 ajajaa.

"On kunnia olla mukana, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun Euroopassa ajetaan kansainvälinen Legends-kilpailu", Karvola korostaa.

Kilpailuihin odotetaan kuljettajia Suomen lisäksi ainakin Ranskasta, Espanjasta, Englannista, Hollannista ja Belgiasta. Karvola ei lähde kuitenkaan kuvia kumartelemaan lämpöaallon riepottelemaan patonkimaahan.

"Viiden sakkiin täytyy päästä, vaikka ajokilometrejä ei ole tänä vuonna nimeksikään."

Karvola ehti piipahtaa ennen Ranskaan lähtöään Jurvan moottoriradalla verestämässä Legends-aistejaan. Harjoitusautona toimi sama tuttu ajopeli, jonka hän sai lainaan nykyisiltä omistajilta Jari Sirviöltä ja Hannu Myllylältä.

"Lupasin antaa pojille vastineeksi muutaman ajoratavinkin Suomen kilpailuihin", Karvola selventää suu messingillä.

Kilpailussa Kempeleen rakettiässä joutuu kuitenkin kaasuttelemaan kisajärjestäjien autolla.

"Osallistumismaksu (3500 euroa) pitää sisällään auton, polttoaineen, renkaat ja tarvittavat vermeet. Olisi sillä yhden ranskalaisen mekaanikonkin saanut, mutta halusin mukaan omat mieheni", Karvola selventää.

Mitä sitten kilpailujen jälkeen? Palaako Karvola kisakuvioihin myös kotimaassa?

"Aika näyttää."

"Uskon vakaasti, että Legends-autoilla aletaan 1-2 vuoden sisällä kisaamaan EM-sarjaa. Auto- ja harrastajamäärä ovat kasvaneet Euroopassa niin paljon."

"Tietenkin haluan tuolloin myös itse mukana."

Karvolan kilpailu-urakka alkaa perjantaina vapailla harjoituksilla ja aika-ajoilla. Itse kilpailu ajetaan sunnuntaiaamuna ennen F1:n osakilpailua.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä