Jappasusta on kovaa vauhtia tulossa Suomea riivaava kansantauti. Kyseessä on Oulussa, varsinkin kunnallispolitiikassa, tunnettu oireyhtymä eli asioiden jatkuva vatvominen, valittaminen, venyttäminen, suunnitelmien ja toiminnan moittiminen etu- ja jälkikäteen sekä niiden kuluessa.
Oireentunnetuin ilmentymä viime vuosilta ovat kallioparkin vastustajat. Tämä ryhmä ei ole hellittänyt vieläkään, vaikka parkkionkalo, luojan kiitos, valmistuu jo kovaa vauhtia. Kallioparkki on syypää kaikkeen. Ilman sitä Oulu olisi onnela ja rahaa riittäisi kaikkiin tarpeisiin. Uskoo ken haluaa.
Jappasun oireet pilkottavat muuallakin. Kestävyysvajeen ratkaisussa lähestytään h-hetkeä, ehkä, tai ainakin pitäisi. Suma purkautuu, tai sitten ei, ja silloin kitkutellaan niin kauan kuin rakenteet kestävät.
Tapaan kuuluu, että asioista, joita on vatvottu vuosikausia, vatvotaan edelleen ilman, että tapahtuu mitään muutosta. Joutoaikoina voi jappasta lisää. Asioiden hautautumisen jälkeen ne voidaan kaivaa taas esille. Samat asiat jappastaan uudestaan.
Viime aikoina useampi uutinen on kiinnittänyt huomiota, ja mieleen on tullut, että onko tämä uutinen, tästähän on puhuttu useampi vuosikymmen.
Vasta kerrottiin suurena uutisina, että pätkätyöläisyys aiheuttaa myöhemmin vääjäämättä heikon eläketulon, jonka varassa on vaikea tulla toimeen. Samaan sarjaan kuuluvat tiedot, joiden mukaan pienten lasten äitien tulot samoin kuin eläkekarttuma jäävät jälkeen miehistä. Yllätys, kenelle?
Niin, ja ne naisten palkat yleensäkin, palkkaero ja eläke-ero eivät ole kaventuneet, vaikka palkoista ja samanarvoisista töistä on puhuttu ikuisuus.
Silpputyö ja osa-aikaisuus puolestaan johtavat siihen, että palkka ei riitä elämiseen. Lisäksi tarvitaan toimeentulotukea.
Järjestelmä tuottaa jossakin kohtaa tilanteen, että osa-aikaisen työn vastaanottaminen ei olekaan kannattavaa, koska tukileikkuri iskee toisesta suunnasta.
Siinä välissä arjen sankarit, joita jotkut nimittävät myös sosiaalipummeiksi, tempoilevat järjestelmän heilurissa. Jousto ja kannattava kannustin puuttuvat. Asia on ollut tiedossa pitkään. Yllätys, kenelle?
Juuri ilmestyi selvitys, että maahanmuuttajien kotoutumisessa on ongelmia, työssä ja koulutuksessa otetaan vain hitaasti kiinni kantaväestöä. Yllätys, kenelle?
Ei ainakaan niille naapurimaasta siirtolaiskokemusta hankkineille suomalaisille, joilla oli ruotsalaisessa yhteiskunnassa samanlaisia ongelmia.
Koulutusaikoja pitäisi lyhentää ja saada nuoret nopeammin työelämään. Lukiossa nuoret taistelevat ansoitetun esteradan läpi, mutta eivät silti pääse jatko-opintoihin.
Monenkeskiset jatkojärjestelmät ovat suuri rakenteellinen ongelma. Yllättävää. Ja jappasun aihe.
Suomi markkinoi tasa-arvoa kansainvälisissä yhteyksissä, hyvä niin, mutta kotipesässä käy ilmi, että perheen ja työn yhteensovittaminen lepää naisten vastuulla. Vieläkin, yllätys?
Sikarikerroksissa jaksetaan teeskennellä, että päteviä naisia ei löydy johtotehtäviin ja hallituspaikoille, vaikka naiset päihittävät miehet koulutuksen tasossa. Mutta, kun puuttuu se toimialakokemus. Yllättävää, mutta minkähän takia?
Päättämättömyys on sairaus, joka kehittyy pitkään oirehtineesta jappasusta. Se uhkaa halvaannuttaa yhteiskunnan toiminnan.
Myös istuva hallitus on saanut poikkeuksellisen paljon talousviisaiden ohjeistuksia, mitä pitäisi tehdä ja millä aikataululla mieluiten eilen. Mutta mitä tekee hallitus? Jappasee ja tilaa uusia selvityksiä.
Pitäisi tunnustaa, että Suomi ei sittenkään ole erityisen ongelmanratkaisukykyinen yhteiskunta, jolla se markkinoi itseään maailmalla. Vastuunkantajista on pulaa, vaan ei jappasusta.