Kolumni

"Jap­pa­su" on liian ou­lu­lai­nen ilmaisu

Siitä on päivää vaille tasan vuosi. Juna pudotti asemalle, jonka laitureilla olin viimeksi norkoillut 25 vuotta aikaisemmin. Majoitus järjestyi silloin valtion puolesta Hiukkavaaran kasarmissa.

Siitä on päivää vaille tasan vuosi.

Juna pudotti asemalle, jonka laitureilla olin viimeksi norkoillut 25 vuotta aikaisemmin. Majoitus järjestyi silloin valtion puolesta Hiukkavaaran kasarmissa. Kyse oli vaatimattomasta yksiöstä, jonka jaoin 13 muun sällin kanssa.

Tällä kertaa, maaliskuun 1. päivä 2009, pääsin yksin asumaan kaksioon ja sentään ihan Oulun keskustaan.

Aivan turhaa ei ollut yliopiston käyminen.

Vuosi ei ole tehnyt meikäläisestä vielä oululaista. Muutaman havainnon ajattelin tähän kirjata Oulusta ja oululaisuudesta, kai vuosi sen verran katu-uskottavuutta sentään antaa.

Aloitetaanpa kallioparkista. Se hallitsi ensimmäistä työvuotta - ja opetti ensimmäisen perioululaisen ilmaisun, "jappasun". Ennen Oulua en ollut sanaa kuullut koskaan, kallioparkin aikana ja etenkin jäädyttämispäätöksen jälkeen monta kertaa päivässä.

Kallioparkki on hankkeena sikäli merkillinen, että sitä kannattaa edelleen suurin osa tapaamistani oululaisista vaikuttajista ja poliittisista päättäjistä. Valmista vain ei tule. Hinnastakaan rakentaminen ei oikeasti ole kiinni. 60 miljoonaa euroa ei merkitse Oulun kokoisen kaupungin strategisessa suunnittelussa yhtään mitään. Mikäli kallioparkki on kaupungin kehityksen kannalta ehdoton, se saisi maksaa vaikka 100 miljoonaa.

Jos parkkiluolasto joskus tehdään, ehdotan sen nimeksi "Jappasu".

Oulusta uhkaa tulla kuntaliitosten toteutumisen myötä Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Turku jää taakse, jos valtuustot Oulussa, Haukiputaalla, Kiimingissä, Muhoksella, Oulunsalossa ja Yli-Iissä niin päättävät.

Uudessa kaupungissa olisi yli 190 000 asukasta, Suomen oloissa paljon. Mahtava luku, mahtava potentiaali ja mahtavat mahdollisuudet pärjätä yhä verisemmäksi muuttuvassa kisassa ihmisistä, yrityksistä ja valtiovallan huomiosta.

Kaupungin keskusta huokuu huonosti kaupungin todellista kokoa. Oulun keskustan ohi voi ajatuksissaan kävellä huomaamattaan. Moni paljon pienempi kaupunki Suomessa näyttää ja tuntuu Oulua suuremmalta, koska ne ovat onnistuneet keskittämään kauppansa ja palvelunsa valtaosin yhdelle rajatulle alueelle. Kun kansalaiset kuitenkin käyttävät autoja, heidät on ohjattu parkkihalleihin maan alle.

Muualla näin on nähty viisaaksi, Oulussa ei ole. Ennemmin kynnetään pellot marketeiksi, milloin hiilijalanjäljellä, milloin rahalla perustellen.

Jappasulle, vatvomiselle, löytyy aina peruste, päätöksenteolle ei millään.

Satakuntaan voi jäljittää sanonnan, jonka mukaan "oman menetyksen voi aina kestää, mutta naapurin menestystä ei millään". Samaa mentaliteettia olen jäljittänyt Oulustakin.

Miljoonaomaisuuksia keränneitä ihaillaan ja samalla kadehditaan vallan mahdottomasti, vaikka Suomen verotuksella miljonäärit eivät ole ongelma - paremminkin se, ettei heitä ole tarpeeksi.

Myös masokistinen itsensäsurkuttelu on keskustelupalstoilla, muun muassa Kalevan Juttutuvassa, jalostunut huippuunsa. Kärppien yksi tappio aiheuttaa hirveän voivottelun ja tulvan mielipiteitä, joissa kaikki on mennyt eikä jääkiekossa tapahdu Oulussa koskaan enää mitään hyvää.

Vähän etäämpää katsoen moni kaupunki korottaisi veroäyriään saadakseen liigatasoisen jääkiekkojoukkueen, jonka antamaa näkyvyyttä esimerkiksi television parhaana katseluaikana on muuten vaikea saada millään järkevällä rahasummalla.

Oulu on kartalla, eikä vähiten Kärppien ansiosta.

Korkea työttömyys oli ja on ollut suurimpia kokemiani yllätyksiä Oulussa. Edes pitkään jatkuneen talouden nousukauden aikana työttömyysprosentti ei sujahtanut alle kymmenen. Nyt työttömyysprosentti on jo 13. Nuorisotyöttömyydessä Oulu on maan kärkitiloilla.

Sijoituksessa ei ole mitään hurrattavaa. Missään tapauksessa suuri nuorten määrä ei saisi olla kaupungille yhtä aikaa mahtava potentiaali ja mahtava ongelma. Taas kerran yhdeksässä kymmenestä Suomen kunnasta ja kaupungista pulma on juuri siinä, kun nuoret karkaavat muualle.

Olemisen sietämättömään voivotteluun ei kannata ryhtyä nytkään. Lama on rusikoinut Oulua kovalla kädellä, kuten muutakin Suomea. Mitään ei ole menetetty, päinvastoin. Pessimistien pitäisi muistaa, ettei koskaan mene niin huonosti, etteikö jollakulla menisi vielä huonommin. Jos ei muusta saa lohtua, niin siitä.

Jäi Nokia tänne tai ei, tällä osaamisen tasolla pitää pystyä enimmäkseen muuhun kuin surkutteluun.

Jappasusta puhumattakaan.