Jän­ni­tys­tä pik­ku­jou­luun

Taas on se aika vuodesta, kun eri tahot järjestävät toinen toistaan yhteishenkeä nostattavampia pikkujouluja. Toisissa juhlissa tyydytään aterioimaan yhdessä; pahimmissa tapauksissa ohjelmassa on jopa seuraleikkejä.

Kortti tuo, kortti vie.
Kortti tuo, kortti vie.

Taas on se aika vuodesta, kun eri tahot järjestävät toinen toistaan yhteishenkeä nostattavampia pikkujouluja. Toisissa juhlissa tyydytään aterioimaan yhdessä; pahimmissa tapauksissa ohjelmassa on jopa seuraleikkejä.

Virallisuuksien jälkeen pikkujouluväki siirtyy ennemmin tai myöhemmin toimittamaan epävirallisuuksia yökerhoihin ja muihin juottoloihin. Pikkujoulujen yhteisöllisen hengen vaalimista voi jatkaa myös baaritiskillä ottamalla seurueen sisäiset korttirallit.

Pitkää tikkua, Mustaa Pekkaa ja venäläistä rulettia yhdistelevän uhkapelin idea on yksikertainen: osallistujien pankkikortit sekoitetaan keskenään ja levitetään viuhkaksi, josta ryhmän ulkopuolinen onnetar valitsee summanmutikassa "voittajakortin". Kortin onnellinen omistaja tarjoaa seuraavan kierroksen.

Korttirallikierroksen voittaminen tulee yleensä kalliiksi, ja siksi ralleja ei ole tarkoitus ottaa pitkin iltaa - yksi kerta per pikkujouluilta on sopiva. Näin voittaja saa myös jakamattoman huomion loppuillaksi. Osa seurapelin hohtoa onkin luonnollisesti vahingonilo, josta muut osallistujat pääsevät ilmaisten juomiensa ohella nauttimaan.

Voittajan oikeusturvan kannalta kierroksen juomat on hyvä päättää etukäteen.

Mitä suurempi porukka, sitä pienempi mahdollisuus joutua maksajaksi. Toisaalta suuri porukka tarkoittaa myös sitä, että loppulasku on suuri.

Uhkapeleihin mukaan lähtevän kannattaa ensin miettiä, minkälaisiin tappioihin on varaa. Sama sääntö pätee myös korttirallissa. Jos riski tuntuu liian suurelta, voi korttipakkaan yrittää ujuttaa maksuvälineen sijasta vaikkapa kirjastokorttia.

Ilmoita asiavirheestä