Ylioppilaskirjoitukset ovat tältä keväältä ohi. Haukiputaalaisen Annikaisa Pietilän päällimmäinen tunne on nyt helpotus, vaikka tarkkaa tietoa kokeiden tuloksista ei vielä olekaan. Syksyllä tuli hoidettua ruotsi alta pois, mutta keväälle jäi silti viisi ainetta ja urakkaa ihan kylliksi.
Annikaisan perheessä ylioppilastunnelmia voi vertailla melkein 60 vuoden säteellä. Perheen isoäiti Maija-Liisa Pietilä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1948 ja Annikaisan isä Pekka Pietilä vuonna 1974. Pitemmällekin kirjoittajia löytyisi, sillä myös Maija-Liisa Pietilän isän sisko oli ylioppilas, mikä siihen aikaan oli naiselle harvinaista.
Paljon on matkan varrella muuttunut, mutta ainakin yksi asia on ja pysyy: valtava jännitys. Pekka Pietilä muistaa jännityksen jopa liiankin pakonomaisena ja on iloinen, että nykyinen hajautettu tutkintomahdollisuus tuota ylimääräistä paniikkia ainakin jonkin verran lieventää.
Maija-Liisa Pietilän lukioon meno ei sotavuosien jälkeen ollut ollenkaan itsestään selvää: isän mielestä tyttöjen oli aivan turha jatkaa lukuja, kun naimisiinhan sitä kuitenkin mennään. Maija-Liisa oli jo vähällä itsekin jättää homman sikseen, mutta sukulaistytöt saivat innostettua takaisin kouluun. Haukiputaalla ei lukiota ollut, joten oli lähdettävä muualle.
Lukiota aloittaessa oppilaat jakaantuivat 1940-luvulla kuten vielä Pekka Pietilän aikoina 1970-luvulla matikka-, kieli- ja reaalilinjoille.
Sen jälkeen ei oppilaalla itsellään ollut lukujärjestykseen juurikaan sananvaltaa. Annikaisakaan ei ole voinut suunnitella opintojaan aivan miten vain, mutta kurssimuotoisessa lukiossa omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan opintoihinsa aivan toisella tapaa kuin ennen.
Esimerkiksi saksasta, josta Annikaisa kirjoitti lyhyen oppimäärän, hän itse asiassa on kuitenkin käynyt kaikki pitkän saksan kurssit.
Varsinaisten ylioppilaskirjoitusten tunnelmaa kaikki kolmen polven Pietilät kuvaavat samalla tavalla: hirveä keskittyminen ja monen tunnin uurastus; eväät, joita välttämättä ei ehtinyt syödäkään, vessassa käynnit valvojan kanssa...
Pekka Pietilä muistaa, että hänen aikanaan sai käydä valvojan kanssa myös mutkan ulkona happea haukkaamassa.
Selvimmin ajan kulumisen näkee Pietilän mielestä ainekirjoituksen aiheista, jotka ovat vaikeutuneet: "Niissä vaaditaan jo melkoista tietopohjaa ja kykyä yhdistellä asioita."