Maanantaina senaatti nimittää Janet Yellenin, 67, virallisesti Yhdysvaltojen keskuspankin uudeksi pääjohtajaksi. Helmikuussa hänestä tulee käytännössä maailmantalouden vaikutusvaltaisin nainen.
Fedin nykyinen pääjohtaja Ben Bernanke on ottanut finanssikriisin jälkeen oppia 1930-luvun suuren laman laiminlyönneistä. Tuolloin Fed kehotti kansaa vain kiristämään vyötä, kuten europoliitikot tekevät parhaillaan.
Fedin työsaraksi on kiteytynyt niin sanottu määrällinen kevennys. Fedin tehtävänä on vahtia sekä inflaatiota että työllisyyttä, joten Bernanke on pumpannut – Yellen varapuheenjohtajana rinnallaan – biljoonia elvytykseen. Lempinimenkin Helikopteri-Ben on saanut siitä, että viskaisi rahaa vaikka taivaalta.
Fedin malli on tarttunut myös Euroopan keskuspankkiin. ”Super-Mario” Draghi on painanut joukkovelkakirjojen tukiostoilla kriisimaiden markkinakorot alas, vaikka EKP:n kuuluisi ainoastaan turvata euromme inflaatiolta.
Joulun alla Fed antoi maailmalle esimakua muutoksesta. Se kavensi tukiostoja ja viitoitti ehtoja peruskoron nostolle. Työttömyyden olisi laskettava 6,5 prosenttiin, kun se nyt liikkuu seitsemässä.
Yhdysvaltojen ennakoidaan elpyvän ennen Eurooppaa, mutta inflaation ei pelätä hätyyttelevän pariin vuoteen. Silti jännitystä tuo se, kirivätkö korot Yhdysvalloissa nousuun eritahtisesti euromaiden kanssa. Se veisi sijoituksia ja hidastaisi uudestaan Euroopan talouden ponnistusta aallonpohjasta. Dollari on vahvistumassa euroon nähden.
McKinsey Global Institute on laskenut länsimaiden keskuspankkien tukiostojen hyödyttäneen erityisesti valtioita. Niin Yhdysvaltojen, Britannian kuin Suomenkin maksupaineet ovat keventyneet, koska keskuspankkien tukitoimet pitävät velkojen korot alhaisina. Yritysten voitotkin ovat kasvaneet, vaikkei sitä investoinneissa huomaa.
Häviäjiä ovat kuluttajat. Pankkiasiakkaat ovat kadottaneet olemattoman korkotason takia satoja miljardeja 2007–2012.
Eniten ovat menettäneet iäkkäät. Kun ennen rahoituskriisiä säästötilille saattoi ropsahtaa vähintään neljä prosenttia korkoa, nyt rahan makuuttaminen tilillä tuottaa tappiota. Säästäjien menetykset ovat jopa suuremmat kuin mitä tulevat perijäpolvet ovat voittaneet lainatessaan edullisesti rahaa pankista asuntoa varten.
Yellen on emeritusprofessori ja työmarkkinaekspertti. Puolisokin on talousnobelisti.
Kun Alan ”Greenspeak” Greenspan vielä selitti Fedin rahapolitiikkaa oraakkelin arvoituksin, niin Yelleniä pidetään selkeänä kommunikoijana ja konsensuksen rakentajana. Hänellä on tuntosarvet tehtävään, joka ei kaipaa yllätyksiä.
Yellen on palvellut Fediä vuosia, varoittanut asuntokuplasta jo 2006, ajanut tiukasti keskuspankin riippumattomuutta eikä tunnu kumartelevan edes mahtavan pankkilobbyn suuntaan. Hän on ihan toista maata kuin kilvasta syksyllä luopunut, pankkisääntelyä finanssiministerinä kynsin hampain torjunut Larry Summers.
Yellenkin voi vielä joutua pulaan, sillä leijonanosa Yhdysvaltojen rahoitusvarallisuudesta on keskittynyt parinkymmenen jättimäisen pankkitoimijan käsiin. Lisäksi voi Amerikka romahtaa omiin velkasyövereihinsä.
Ulkonaisista sodista päästiin, mutta sitten altistuimme kalvavalle ahneustaudille. Jossakin luuraa taas uusi sotku, joka laukaisee automaatin. Kriisissä köyhät köyhtyvät. Keskuspankkien osaltaan ohjailemat rahavirrat taas rikastavat yhä rikkaampia.
Aktiivisesti kriisiin on vastattu lähinnä paikkaamalla pankkien taseita. Mihin suuntaan arvostettu ekonomisti luotsaisi rahan valtaa? Pystyisikö Yellen vaikuttamaan keskuspankkien käytäntöihin niin, ettei orastavan kasvun hedelmiä jaettaisi yhä epäreilummin?