Miten Suomen luonto on muuttunut viimeisen puolen vuosisadan aikana? Mitkä luontotyypit ovat uhanalaisimpia, mitkä vähiten vaarassa? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia yli 80 asiantuntijan voimin Suomen ympäristökeskuksen johtamassa viisivuotisessa tutkimushankkeessa. Tuloksena on tuhti raportti, josta löytyy tieto niin Itämeren hiekkarantojen ja vedenalaisten rakkoleväyhteisöjen kuin Lapin tunturikankaiden ja eteläisten pähkinälehtojenkin tilasta.
Luontotyyppien lukumäärästä (368 kpl) valtakunnallisesti uhanalaisiksi arvioitiin yli puolet. Pinta-alassa mitattuna osuus on tätä alhaisempi, sillä monet uhanalaiset luontotyypit ovat pienialaisia. Arvio tehtiin myös erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle. Uhanalaisten osuus on selvästi suurempi Etelä-Suomessa (66 %) kuin maan pohjoisosassa (29 %), mikä johtuu eroista maankäytön voimakkuudessa.
Koko arvioidun luontotyyppijoukon kannalta tärkeimmät uhanalaistumisen syyt ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ojitus, vesien rehevöityminen ja likaantuminen, pellonraivaus sekä vesirakentaminen.
Luontotyyppejä koskevan tiedon tarve on kasvanut viime vuosina, sillä useat lait ja kansainväliset sopimukset velvoittavat luontotyyppien suojeluun ja seurantaan. Luontotyypit ovat keskeinen osa monimuotoisuutta, mutta niiden tutkimus on ollut vähäisempää kuin eliölajien. Nyt valmistunut ensimmäinen kattava arviointi auttaa niin luontotyyppien ennallistamisessa, hoidossa ja suojelussa kuin niiden tutkimuksessa ja seurannassakin.
"Luontotyyppien arviointi on mielestäni vähintään yhtä merkityksellinen kuin lajien uhanalaisuusarviointi, ja ne täydentävät toisiaan. Lajien säilyminen on kytköksissä luontotyyppien säilymiseen", sanoo Oulun yliopiston kasvimuseon yli-intendentti, dosentti Risto Virtanen, joka kuului tunturiluontoa arvioineeseen asiantuntijaryhmään.
"Valtaosa Suomen luonnonsuojelualueista on perustettu luontotyyppien perusteella. Nyt uhanalaisiksi tunnistettuja tyyppejä tullaan varmasti ottamaan paremmin huomioon suojelualueiden perustamisessa ja luonnonhoidossa", Virtanen perustelee.
Äärimmäisen uhanalaisiksi luokiteltuja tyyppejä on 52, niistä yli puolet perinnebiotooppeja. Metsäluontotyypeistä erityistä huomiota vaativiksi nousivat esimerkiksi jäkälien luonnehtimat karukkokankaat, joiden esiintymisessä Pohjois-Pohjanmaa on keskeinen alue. Karukkokankaita uhkaa muun muassa rehevöityminen. Suurimmassa häviämisvaarassa oleviin luontotyyppeihin kuuluvat myös maankohoamisrannikon metsien ja soiden kehityssarjat, joita metsätalous, ojitukset ja rakentaminen ovat pirstoneet.
Säilyviä luontotyyppejä ovat etenkin sellaiset, joissa ihmisen vaikutus on syrjäisen sijainnin ja karun ja vaikeakulkuisen maaston vuoksi pieni. Säilyviin tyyppeihin kuuluu muun muassa tunturialueen luontotyyppejä, karuja kallioita ja kivikoita sekä karuimpia ja märimpiä soita.
Vaarassa olevien luontotyyppien tilan parantamiseksi on tehtävissä paljonkin. Tämä käy ilmi lukuisista toimenpide-ehdotuksista, joita asiantuntijaryhmät ovat laatineet päättäjien avuksi. Esimerkiksi metsäasiantuntijaryhmän tuloksia on jo otettu huomioon valmisteltaessa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO) vuosiksi 2008-2016.
Toimenpiteitä tarvitaan monella tasolla: Itämeren rehevöitymisen ja ilmastonmuutoksen torjunnassa kansainvälinen yhteistyö on kunniassaan, ja aluetason suunnittelulla voidaan vaikuttaa metsien, soiden ja sisävesien tilaan. Monien pienialaisten luontotyyppien turvaamiseksi riittää sen sijaan täsmällisesti suunnattu hoidon, suojelun ja maankäytön ohjaus.
Ja voipa kesämökkiläinen tarttua viikatteeseen ja pelastaa umpeenkasvavan pihakedon aivan oma-aloitteisestikin.