Eläkettä kutsutaan jälkipalkaksi. Työn ja eläkkeen välillä on tiivis yhteys. Ehyt ja pitkä työura hyvällä palkalla tuottaa hyvän eläkkeen, ja sirpaleinen ja pienellä palkalla tehty työura tuottaa pienen eläkkeen. Oikeudenmukaista vai ei, sen jokainen ratkaiskoon tykönään.
Jälkipalkan käsite on siinä mielessä huono, että eläkeläiset eivät nosta eläkkeenä itse maksamiaan rahoja, vaan pääosin eläkkeet rahoitetaan maksuvuoden palkansaajien maksuilla. Suomen järjestelmä on 25–30-prosenttisesti rahastoiva.
Pääosin se on niin sanottuun jakojärjestelmään perustuva. Kukin sukupolvi vuorollaan on maksajana ja saajana.
Suomalaista eläkekeskustelua rouhaisi talousnobelisti Bengt Holmström, joka sanoi ”mun huoli on seuraava sukupolvi. Se, että saako se sukupolvi eläkkeet, ei näytä realistiselta.”
Samalla ajatuksella olivat liikkeellä toimittajat Muhonen ja Hanska kirjallaan Eläketurma, jossa pohditaan eläkkeiden tasoa pitkällä aikavälillä ja erityisesti sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Muhosen ja Hanskan mielestä järjestelmän kestävyys on epävarma ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ei toteudu.
Nykyisten nuorten ”tuottoprosentti” eläkejärjestelmästä on selvästi alhaisempi kuin esimerkiksi suurten ikäluokkien. Oikeudenmukaista vai ei? Siihenkin on perustellusti kaksi eri vastausta.
Kummatkin puheenvuorot ovat tervetulleita ja perusteltuja, vaikka ei yhtyisikään näkemykseen eläkejärjestelmän kestämättömyydestä tai epäoikeudenmukaisuudesta.
Villakoiran ydin on talouskasvussa. Mikäli saamme kasvun pitkällä aikavälillä nousemaan yli kahden prosentin ja samalla onnistumme työllisyysasteen nostossa, ei tulevien eläkkeiden rahoituksen suhteen ole suurta huolta.
On myös selvää, että ikäjakaumamme vuoksi tulevina vuosina täytyisi maahanmuuton olla sekä määrältään suurempaa että kotouttamisen osalta tehokkaampaa kuin nyt, jotta tulevat eläkkeet saadaan maksettua luvatun suuruisina.
Minusta eläkejärjestelmä on kestävällä pohjalla, mutta pientä säätöä se vaatii, jotta kestävyys ei vaarantuisi.
Emme ole selkä seinää vasten. Järjestelmä on erittäin hyvin varautunut monenlaisiin ongelmiin. Puskuria on lähes 200 miljardia, joka on suurusluokaltaan noin kahdeksan vuoden eläkemenojen suuruinen.
Eläkejärjestelmässä on valtavasti säädeltäviä osasia. Maksua voidaan periaatteessa aina nostaa. Nyt maksutaso on kiinnitetty 24,4 prosenttiin palkoista.
Maksutason nostoon liittyy kuitenkin paljon ongelmia, joten se tuskin tulee ensimmäisenä keinona kyseeseen. Ongelmista merkittävin on, että eläkemaksun nostoon liittyy työllisyyden kannalta negatiivinen vaikutus. Pieni, mutta etumerkistä ei ole epäselvyyttä.
Periaatteessa voidaan myös puuttua eräisiin järjestelmän osasiin, kuten perhe-eläkkeisiin. Potti on lähes kaksi miljardia euroa, joten kyse ei ole napeilla pelaamisesta. Pääosin leskille menevä osuus eläkkeistä on menneisyyden jäänne.
Suomessa taannoin nauroimme katketaksemme, kun kuulimme, että Kreikassa maksetaan kuolleillekin eläkettä. Unohtuiko, että meidän eläkejärjestelmässämme on samankaltaisia piirteitä.
Pitääkö tulevista eläkkeistä olla huolissaan? Ei tarvitse. Eläkkeet tullaan maksamaan jatkossakin. Jotain hienosäätöä tullaan tekemään, mutta eläkkeiden suuruusluokka tulee olemaan nuorillekin nykyisen tasoinen.
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti.