Jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth on kuollut. Ehrnrooth kuoli torstaina aamupäivällä Karinakodissa Turussa. Hän oli 99-vuotias.
Ehrnroothin siunaustilaisuus järjestetään Helsingin tuomiokirkossa talvisodan päättymisen muistopäivänä 13. maaliskuuta. Hänet haudataan Helsingin Hietaniemeen.
Presidentti Halonen: Adolf Ehrnrooth oli arvostettu sotilas
Tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioitti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin kuolemaa torstaina julkisuuteen antamallaan lausunnolla.
"Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth oli arvostettu sotilas ja veteraanisukupolven uskollinen aseveli. Hän oli suuri suomalainen, joka loi omalla persoonallisella tavallaan tulevaisuudenuskoa nuorisolle ja koko kansakunnalle", presidentti lausui.
Muistosanoissaan Halonen toteaa, että me suomalaiset kunnioitamme kenraali Ehrnroothin muistoa parhaiten toimimalla hänen ohjeittensa mukaisesti: Työtä isänmaan hyväksi on tehtävä sekä sodan että rauhan vuosina, aina ajallansa ja tavallansa.
Mannerheim-ristin ritareita elossa vielä täysi tusina
Mannerheim-ristin ritareita on elossa vielä täysi tusina. Heistä vanhin on 96-vuotias talousneuvos, ylivääpeli Onni Määttänen Ilomantsista.
Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti myönnettiin jatkosodan aikana 191 suomalaiselle sotilaalle, aina sotamiehestä kenraaliin. Kahdesti 2. luokan Mannerheim-ristin sai neljä sotilasta.
Elossa olevat Mannerheim-ristin ritarit ovat Onni Määttäsen lisäksi Mikko Anttonen Parikkalasta, Tuomas Gerdt Lappeenrannasta, Väinö Hämäläinen Tuusulasta, Pentti Iisalo Lahdesta, Leo Kojo Lappeenrannasta, Lauri Kokko Kouvolasta, Osmo Laakso Hämeenlinnasta, Heikki Nykänen Porista, Erkki Oinonen Siilinjärveltä, Eero Seppänen Putikosta ja Taavi Törmälehto Raumalta.
Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-risti myönnettiin jatkosodassa vain kahdelle sotilaalle: sotamarsalkka C.G.E. Mannerheimille vuonna 1941 ja jalkaväenkenraali A.E. Heinrichsille 1944.
Katso myös: Puolustusvoimien verkkosivut.
Kari Norkola: Tyrjän ritarin ääni on vaiennut
Suomen Marsalkka Mannerheimin jälkeen maamme itsenäisyyden symboliksi nousseen soturin ääni on vaiennut. Vuosi vuodelta voimistunut sanoma, "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa", on menettänyt järeimmän kantajansa, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin, mutta juuri hänen ansiostaan itsenäisyyden sanoma jo elää sotiemme jälkeen syntyneitten suomalaisten mielissä.
Mannerheim-ristin ritari n:o 162 ja kadetti n:o 277, jalkaväenkenraali Adolf Erik Ehrnrooth, kuoli 26. helmikuuta 99 vuoden ikäisenä Turussa. Hän oli syntynyt 9. 2. 1905 Helsingissä.
"Taistelua en pidä hävittynä, ennenkuin olen kuollut", Ehrnrooth tapasi sanoa. Hän ehti sen sanoa niin monta kertaa niin monessa paikassa, ettei se enää pidä paikkaansa: Taistelua ei enää hävitä, sillä nuoret suomalaiset ovat oppineet toistamaan lauseen.
Pitkän sotamme aikana Adolf Ehrnrooth osoitti loistavan johtamistaitonsa ja peräänantamattoman rohkeutensa johtaessaan everstiluutnanttina ja everstinä erisuuruisia taisteluosastoja ja lopulta Jalkaväkirykmentti 7:ää, kuuluisaa Tyrjän rykmenttiä.
Kenraalimajuri A.E. Martola esitti hänelle jo joulukuussa 1942 Mannerheim-ristin myöntämistä hänen haavoituttuaan vaikeasti Pieni Iijärvi-Kurkelanjärvi-kannaksella, kun hän oli vetänyt pysähtyneen hyökkäyksen liikkeelle henkilökohtaisella esimerkillään.
Kuitenkin vasta Siiranmäen lohkon puolustuksen aiheuttamat jättimäiset vihollisen tappiot ja Äyräpään sillanpääaseman epäinhimillisen sitkeän puolustuksen tulokset toivat hänelle nimityksen Vapaudenristin 2 luokan Mannerheim-ristin ritariksi. Tätä ennen hän oli jo ehtinyt haavoittua toisenkin kerran vuonna 1943.
Huippuluokan ratsastajasta kansalliseksi idoliksi
Maanpuolustuksen ammatikseen valinnut, nuori Adolf Ehrnrooth katsoi tarpeelliseksi hankkia upseerilta odotetun hyvän fyysisen kunnon. Uudenmaan Rakuunarykmentissä keinoksi tuli 5-ottelu. Samalla harrastus soi ratsuväen luutnantille mahdollisuuden opiskella vuoden ratsastuskoulussa Ruotsissa vuosina 1928-29. Tältä ajalta Ehrnrooth sai lukea tuttavapiiriinsä Pohjois-Euroopan silloiset ratsastusurheilun huiput.
Adolf Ehrnroothin luonteen sitkeyden ja perinpohjaisuuden harrastuksissakin osoitti se, että vielä raskaan sodan ja haavoittumistensa jälkeen hän nosti taitonsa Suomen olympiajoukkueeseen johtavalle tasolle Lontoon kisoihin 1948. Samanlaisella huolella hän osallistui lukuisiin muihin harrastuksiinsa kuten m.m. Kadettikunnan, Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiön, Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön, Savon Prikaatin Killan, Upseerijärjestöjen yhteyselimen, Mannerheim-ristin ritarien säätiön, Sotatieteellisen Seuran ja Upseeriliiton hallituksien jäsenyyksiin, puheenjohtajuuksiin ja lopulta kunniapuheenjohtajuuksiin ja -jäsenyyksiin. Nämä yhdessä kuvastavat hänen uutta luovan ideointikykynsä kohdistuneen anteliaasti moniin humaanin upseerin toiminta-aloihin.
Adolf Ehrnrooth nousi legendaarisesta taistelujen johtajasta kansalliseksi idoliksi 1990-luvulla ainutlaatuisten henkilökohtaista rehellisyyttä ja vastuuntuntoa osoittavien puheittensa kantamana.
Vaikka hän siirtyi reserviin lakimääräisesti jo vuonna 1965, hän ei etääntynyt ammatistaan. Hänen selkeitä kannanottojaan Suomen käymien sotien tarpeellisuudesta ja niiden voittoisista tuloksista suomalaiset tulivat kuulemaan kuin virkistävälle lähteelle, joka puhdisti mielet monien muiden ?reaalipolitiikkaa? huokuvasta sanankäytöstä.
Ehrnrooth ei ymmärtänyt niitä, jotka tasapuolisuuteen vedoten karsivat määrärahoja puolustukselta. Kokemuksiinsa nojaten hän toisti usein, että vain puolustautumaan kykenevä kansa voi rakentaa hyvinvointiaan. Tapsa Rautavaaran lauluun vedoten hän muistutti, ettei Suomen vapaus syntynyt sotaveteraanien protestilauluilla.
Kun jo kyynärsauvoihin turvautuva 90-vuotias jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth nousi puolisoineen autosta ottaakseen vastaan Reserviupseerikoulun 75-vuotisparaatin vuonna 1995, ihmiset kadun varsilla tervehtivät häntä voimakkain kättentaputuksin. Mannerheim-ristin ritarien laskettua kukkalaitteensa Rauman sankariristille kesäpäivillään 1997 paikalle saapuneet raumalaiset aloittivat Isänmaan virren kenraali Ehrnroothin kulkiessa ohi hopeapäisessä ritarijoukossa.
Näistä tapahtumista seurasi, että johtaessaan taas kerran puhetta Mannerheim-ristin ritarien säätiön valtuuskunnan kokouksessa kenraali toivotti hyvää kotiinpaluumatkaa osanottajille sanoen: ?Pitäkää pintanne. Suomalaiset tarvitsevat vielä meitä.?
Jalkaväenkenraali Ehrnroothia jäivät kaipaamaan puoliso, kreivitär Karin-Birgitte, os. Schack ja kolme lasta Karin Birgitte Ingrid, Hans Adolf ja Eva Beata ritariveljien ja Suomen kansan rinnalla. Hänet haudataan ihailemansa Suomen Marsalkan hautamuistomerkin läheisyyteen Hietaniemen hautausmaalle.
Adolf Ehrnrooth oli Vapaudenristin ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurristin kantaja. Lisäksi saksalaiset, ranskalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset ritarikunnat olivat myöntäneet hänelle korkeita tunnustuksiaan.
Kirjoittaja Kari Norkola on sotilas. majuri. evp. Mannerheim-ristin ritarien säätiön sihteeri ja hallituksen jäsen.