Dogonikylään saavuttaessa kysellään ensin kuulumiset: omat, lasten, vaimon, vanhempien, perheen. Tervehdys on kuin pitkä runo, jonka poljento vaihtelee. Sitten tulija ojentaa päämiehelle lahjaksi muutaman kolapähkinän ja saa osakseen vieraanvaraisuutta.
Vanhat hyvät tavat ovat yhä kalliokylien patikoitsijoiden ohjenuora. Niihin voi vaeltaa vapaasti jalkaisin kuka tahansa. Yleensä taivaltajat patikoivat auringonnoususta puoleenpäivään, lounastavat ja lepäävät kuumimmat tunnit jatkaen sitten yöpymiskyläänsä. Kylät sijaitsevat muutaman kilometrin välein, reitin rakentaminen on helppoa. Aito dogoniopas on onnistuneen tutustumisen perusedellytys.
Monet suositut patikointikylät ovat alkaneet periä pientä kauttakulkumaksua. Niihin on perustettu yhteisön omistamia leiripaikkoja ja majataloja, joiden tulot ohjataan kylän kehittämiseen.
"On tärkeää, että me dogonit saamme vierailuista osamme. Matkailutulojen avulla voimme säilyttää kulttuurimme ja jatkaa asumistamme sen keskellä, ilman että meidän pitää tinkiä sen aitoudesta", toteaa Endessä siistiä, halpaa ja mukavaa perinteistä majataloa pitävä Aly Guindo.