Puistofutis alkaa olla terminä synonyymi suunnilleen kaikelle harrastusmuotoiselle jalkapalloilulle. Harva kuitenkin tietää, että puistofutis on myös futsalin ja suopotkupallon kaltainen oululainen alakulttuurinen lajimuunnos.
Puistofutiksen pelialustaksi sopii mikä tahansa puistosuikale. Maaleiksi käyvät pienet verkolliset sählymaalit, pääty- ja sivurajoja ei ole. Kentällä on kolme pelaajaa puolellaan, mutta vaihtoja voi tehdä rajattomasti. Peliaika on kaksi kertaa seitsemän minuuttia.
Puistofutis kannustaa taitopeliin, ketään ei haluta loukata. Liian kovista otteista heilahtaa joukkuekohtainen keltainen kortti. Kahdesta keltaisesta kortista seuraa rangaistuspotku puolesta kentästä tyhjään maaliin.
Liian kovaa tilannenopeutta on rajoitettu sallimalla ainoastaan tasapohjaiset jalkineet. Nappiskielto on samalla kunnianosoitus yleisen puiston nurmea kohtaan. Avojaloinkin saa pelata, mutta mahdollisten lasinsirujen takia se ei ole suositeltavaa.
Puistofutis otti ensiaskeleitaan 1990-luvun puolivälissä. Ensimmäiset MM-kisat pelattiin Pohjois-Pohjanmaan museon takapihalla Ainolan puistossa kesällä 1998. Tunnelma oli kansainvälinen, bongot kumisivat ja aurinko paistoi.
Vaikka vuosien varrella mestaruutta juhlivat vuorollaan niin Argentiina, Suomi kuin Nepalkin, ei kyse ollut oikeista maajoukkueista. Anonyymit maanimet istuivat tapahtuman underground-luonteeseen. Mitään lupaa turnaukselle ei kyselty, eikä varsinaista järjestäjää ollut. Turnaus vain pelattiin.
Yksittäisiä pelaajia toki oli monista eri kansallisuuksista. Ylipäätään osallistujat olivat yhteisten tuttujen kautta kokoontunutta sekalaista seurakuntaa, tapahtuma kuitenkin sikisi maantieteen opiskelijoiden keskuudesta.
Noin 40 pelaajan lisäksi kentän reunamilla istui parhaimmillaan saman verran muita katsojia. Sana tapahtumasta levisi, ja pian tiedotusvälineetkin olivat kiinnostuneita. Haastatteluja ei koskaan herunut.
Pohjois-Pohjanmaan museon tienoon nurmiremontin myötä turnaus muutti Oulun taidemuseon taakse. Edellisen paikan ongelmana olivat lasinsirut, jälkimmäisessä palloa piti uida jokiuomasta tuon tuostakin.
Eivätkä kaikki taidemuseon naapurit katsoneet hyvällä sitä, että omaehtoista sporttista puuhastelua keksineistä kaupunkilaisista lähti ääntä. Eräs naishenkilö uhkasi soittaa poliisille, ja jonkin ajan kuluttua puistonvartija tulikin hätistelemään. Turnaus pelattiin silloinkin loppuun.
Siistikin turnaus oli. Roskat kerättiin ja pantilliset pullot kasattiin odottamaan pelipaikalla säännöllisesti pyörineitä pullonkerääjiä.
Puistofutiksen MM -perinne katkesi muutama vuosi sitten. Huomattava osa pelaajista oli vaihtanut maisemaa tai ainakin perustanut perheen, niinpä kaikille sopivan ajankohdan löytäminen ei ollut enää maallisin konstein mahdollista.
Nyt nuorempi sukupolvi kuuluu elvyttävän puistofutisperinnettä. Jossain Oulun puistossa pelataan taas tänä kesänä.