Suomen talous yskii niin pahasti, että asialle on tehtävä jotain. Tosiasioiden tunnustaminen on hyvä alku.
Yritysten liikevaihto ja vienti romahtivat kolmanneksella vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena, eikä kriisiä edeltävälle tasolle ole palattu.
Tämä on heijastunut vahvasti kotimaisessa hyvinvointi- ja rakenneuudistuskeskustelussa. Keskustelu on kuitenkin juuttunut kakun jakamiseen, vaikka tarmo pitäisi kohdistaa kakun valmistukseen ja kasvattamiseen.
Kataisen hallituskaudella on käyty uuvuksiin asti rakenne- ja säästökeskustelua. Kovin pitkälle ei ole päästy, mutta väittely on ollut hyvää ravistelua ja asennekasvatusta tulevaa varten.
Onkin tärkeää, että seuraava hallitus keskittyy teollisuuspolitiikkaan ja Suomen vaurastuttamiseen. Teollisuuspolitiikka on saatava veturiksi, jotta nykyiset ja uudet työpaikat pystytään turvaamaan.
Taantuman oloissa kotimarkkinat voivat kantaa kansantaloutta jonkin aikaa, mutta ei loputtomiin. Suomi on nyt siinä pisteessä, että vaihtotase on saatava uudestaan kunnolla plussalle.
Teollisuuspolitiikaksi ei kuitenkaan riitä suuryritysten toimintaedellytysten parantaminen, vaan mukaan on otettava kasvuhakuiset keskisuuret yritykset. Nykyistä haavoittuvaa tilannetta kuvaa se, että 75 prosenttia teollisuuden liikevaihdosta on kymmenen suurimman yrityksen varassa. Näin ei voida jatkaa, vaan yritys- ja elinkeinorakennetta on saatava leveämmäksi ja monipuolisemmaksi.
Suomella on kiistatta paljon vahvuuksia ja osaamista. Suomen metsäosaaminen on vahvaa. Viime päivinä on puhuttu jopa uuden sellutehtaan rakentamisesta. Metsäteollisuus on kuitenkin jo pitkälle muuntumassa metsäbiotaloudeksi. Onkin vahinko, että Vapon Kemiin suunnittelema biodiesellaitos kariutui.
Konepaja- ja kemianteollisuus ovat yhä maailman huippuluokkaa. Myös arktinen offshore-osaaminen on kunnossa. Nokian murroksen myötä ict-alalta kuoriutuu entistä monipuolisempaa osaamista.
Keskeinen haaste teollisuudessa on, että jalostusarvoa kotimaassa on kasvatettava, jotta bruttokansantuote saadaan nousuun.
Vanha ja toimiva tapa on viedä tavaroita, mutta kasvava markkinaosuus koostuu koko arvoketjun hallinnasta. Enää ei riitä, että valmistetaan pelkkä tuote, vaan siihen liittyvän palvelukokonaisuuden pitää toimia.
Periaatteessa pieni ja avoin kansantalous pärjää markkinoilla erikoistumalla.
Ongelmia kuitenkin aiheuttaa se, että vientimaat ovat lähinnä kehittyneitä länsimaita, suuryritysten johto on monoliittista, rohkeat innovaatiot puuttuvat, väkeä vähennetään herkästi, uudet ideat eivät kanavoidu tuotteiksi, eikä niitä osata myydä. Energiaomavaraisuuttakin olisi mahdollista lisätä, jos turpeen ja vesivoiman lisärakentamisen vastustus lievenisi.
Kun päästään eroon näistä ongelmista, ollaan jo lähempänä uutta menestystä.
Pääkirjoitus