Terveen epäilyn ja kylmän kyynisyyden raja on häilyvä. Kun on työkseen kirjoittanut neljällä vuosikymmenellä mitä moninaisimmista hankkeista ja projekteista muun mielenkiintoisen ohessa, ajatus liikkuu tuolla rajapinnalla yhä useammin.
Silloin kun projektikoordinaattori ja hankejohtaja vielä olivat oikeasti komeilta kalskahtaneita ammattinimikkeitä, konsultitkin saivat mellastaa rauhassa kuntakentällä.
Lähes messiaana otettiin monessa syrjäpitäjässä vastaan sutki pukumies, joka esitteli hulppean tusinasuunnitelman laskettelukeskuksesta tai kylpylästä.
Kannattavuuslaskelmat taisivat usein tulla samaisen konsultin salkusta. Valtuusto siunasi projektin ja kansa maksoi.
Erityisesti mieleen jäänyt yritys oli Paltamon keskiyön auringon golfkeskus.
Koko homma ja komean hotellin runkokin paalutettiin sen ajatuksen varaan, että Japanista lennetään oitis golfaamaan Oulujärven rannalle.
Eivät mokomat tulleet. Konkurssifirman hotelliaihio purettiin aikanaan, mutta kenttä sentään jäi.
Vuosien mittaan kansan tuella on kokeiltu monenlaista.
On jalostettu erämaata keskelle Suomea, tislattu jäkäläviinaa ja suunniteltu autojen testaustunnelia. On paalutettu käyttämättä jääneitä ratsastusreittejä, rakennettu teollisuustiloja pian kaatuneilla firmoille ja kohta taas toivottu parasta.
Syrjäseudullakin pitää yrittää, vaikka sitten vahvasti yhteisin varoin. Kun kyseessä ovat yhteiset rahat, jokaisella on kuitenkin oikeus olla kiinnostunut siitä, mitä noilla rahoilla oikein saadaan aikaan.
Rohkeita ideoita ja vielä rohkeampaa uskoa riittää tänäänkin. Japanilaista rahaa tavoitellaan Kainuuseen yhä, viimeksi 40 000 Leader-euron turvin. Maaseudun kehittämiseen tarkoitetuilla Leader-rahoilla pantiin ihmiset myös soittelemaan syrjäkylille ja kysymään, miten sinne voitaisiin saada uutta virettä.
Kaikkea hyvää sopii toivoa Paltamoonkin, jossa koira- ja hevoskylän esiselvitystä tehdään 68 000 eurolla.
Puolangalla on painettu Leaderin turvin 5 000 Pororaja-hankkeen esitettä. Tarkoituksena on tehdä kirkonkylästä houkutteleva matkailukohde. Tuon onnistumista rohkenen kyllä epäillä, paikallisten pessimistien tuella.
Merkittävä osa maaseudun kehittämiseen tarkoitetuista Leader-rahoista menee yrityksille; selvityksiin, koulutukseen, investointeihin ja palkkakuluihin.
Koska yhteinen raha pitää saada poikimaan työtä ja hyvinvointia mahdollisimman tehokkaasti, kaikkien kynnelle kykenevien on syytä tarttua mahdollisuuteen. Leader-kokouksissa kun on kuulemma välillä huokailtu tarpeeksi tolkkujen hakemusten puutetta.
Yhteistä rahaa on uponnut vuosien mittaan rutkasti myös Rokualle, joka nyt on päässyt komeaan kansainväliseen Geopark-seuraan. Usko statuksen tuomiin uusiin ansiomahdollisuuksiin on luja. Geopark vilahtelee juhlapuheissa, alustuksissa ja toimintasuunnitelmissa.
Rokualta muistutetaan, että työtä on tehtävä vielä kovasti, jotta geomatkaaja löytää tiensä jääkauden jälkeensä jättämille vaaroille. Lähivuosina odotetaan kuitenkin jo konkreettisia tuloksia: matkaajia ja heidän tuomiaan euroja. Jos niitä ei tule, muutkin kuin rokualaiset pettyvät.
Ulkopuolisen tarkkailijan silmin vaikuttaa joskus siltä, että matkailupyydyksen ottavuuden onnistuminen on enemmän sattumaa ja salatiedettä kuin määrätietoista kehittämistä ja oikeaan osuneita valintoja.
Vaikutelma on varmaankin väärä. Aikaa uuden matkailukohteen nostamiseen kuitenkin kuluu kauan. Usein puhutaan kymmenistä vuosista. Se kysyy miljoonia euroja ja kärsivällisyyttä - myös veronmaksajalta.