Valkoista palleroporonjäkälää riittää Vaalan Neittävän metsissä niin pitkälle kuin silmä kantaa. Metsän keskellä sääskien syötävänä kyykkii Mertrade Oy:n Markku Heikonen keräten syliinsä jäkälää.
Kun tila sylistä loppuu, hän laskee jäkälät vanhaan, puiseen keräyslaatikkoon ja painaa ne tiiviiksi nipuksi. Hän muistaa edelleen ensimmäisen jäkälännostoreissunsa.
”Olin seitsemänvuotias. Aamulla meidät potkittiin ylös metsään. Siellä odotimme, että milloin aurinko alkaa paistaa ja jäkälä kuivuu, jotta pääsee kotiin”, Heikonen naurahtaa.
”Ei silloin tajunnut, että tästä saa rahaa”, hän jatkaa.
Kuluva kesä on ollut jäkälännostolle suotuisa siinä mielessä, että jäkälää ei ole tarvinnut kastella. Palleroporonjäkälä täytyy nostaa kosteana, jotta se ei hajoa. Toisaalta jäkälä täytyy myös kuivattaa ennen kuljetusta, joten aurinkoakin tarvitaan.
Suomalaisille jäkälännosto ei enää juuri kelpaa työksi. Huippuvuosina jäkälämetsissä ahkeroi kesäisin satoja koululaisia, mutta nykyään jäkälänpoimijat tulevat pääasiassa ulkomailta.
Mertrade on tuonut poimijansa Puolasta, kun taas hailuotolainen Polar-Moos Oy käyttää thaimaalaisia poimijoita.
”Ei suomalaisnuorilla ole enää motivaatiota herätä kolmelta yöllä ja lähteä metsään sääskien syötäväksi. Lähtisitkö itse?” Heikonen kysyy.
