Jäisen est­ra­din pi­kä­kii­tä­jät uuden ajan alussa: "Ny­kyi­nen maa­jouk­kue on jou­tu­nut läh­te­mään nol­las­ta liik­keel­le"

Pekingin talvikisoissa ei välttämättä nähdä yhtään suomalaista pikaluistelijaa.

Mika Poutala (takana) ja Pekka Koskela olivat 2000-luvun suomalaisen pikaluistelun kiintotähdet. Vuonna 2018 he saivat joukkuesprintissä EM-hopeaa Oulun Tarmon luistelijan Harri Levon (edessä) kanssa.
Mika Poutala (takana) ja Pekka Koskela olivat 2000-luvun suomalaisen pikaluistelun kiintotähdet. Vuonna 2018 he saivat joukkuesprintissä EM-hopeaa Oulun Tarmon luistelijan Harri Levon (edessä) kanssa.
Kuva: SERGEI ILNITSKY

Suomalaisessa pikaluistelussa elettiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä hienoa aikaa. Maajoukkueessa olivat toki etunenässä Pekka Koskelan ja Mika Poutalan kaltaiset yksilöt, jotka vastasivat kaikista kovimmasta menestyksestä muun muassa MM-kisoissa ja maailmancupissa.

Vähälle huomiolle on jäänyt kuitenkin se, että Suomella oli laaja joukko hyviä kansainvälisen tason luistelijoita.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä