Olen lihava. Tällä hetkellä painoindeksini on 28,5. Olen yrittänyt pudottaa painoani kohta neljän vuoden ajan ilman mainittavia tuloksia. Olen hakenut apua ja tukea painoni pudottamiseen ja joutunut toteamaan, että rahalla sitä saa, ei muuten.
2014 palkkasin personal trainerin. Noudatin saamaani ravinto-ohjelmaa, sekä treenasin pedantisti. Parin kolmen kuukauden aikana painoni ei pudonnut juurikaan, olimme ymmällämme sekä ammattilainen, että minä. Personal trainer pohti liian tiukan ruokavalion mahdollisuutta ja samaan hengenvetoon ”painonpudotuspakkomiellettäni”. Erikoinen sanavalinta huomioon ottaen sen, että tavoitteena oli juuri laihtuminen.
Yhteistyömme loppui em. toteamukseen ja jatkoin dieettiä itsekseni seuraavan vuoden syksyyn, jolloin juoksin maratonin – edelleen lihavana.
Tammikuussa 2016 ostin nettivalmennuksen. Jälleen kovalla innolla ja motivoituneena noudatin saamiani ohjeita kirjaimellisesti. Kahdenkymmenen viikon jälkeen minulla ei edelleenkään ollut bikinikroppaa, mutta jaksoin vetää leukoja, nostaa 250 kiloa jalkaprässistä ja pyöräillä 100 kilometriä yhteen soittoon.
Aloin epäillä, että minussa on jotain vikaa, koska paino ei vain putoa, vaikka fyysinen kunto kehittyy ja varasin ajan työterveyslääkärille. Ja minussahan oli. Lääkäri kertoi, että dieetin ostamisen jälkeen sitä täytyy pystyä noudattamaan. Että laihduttaminen on mitä yksinkertaisinta matematiikka: syö vähemmän kuin kulutat ja lisää aktiivisuuttasi.
Kun kerroin, mitä olin siihen mennessä laihtumiseni eteen tehnyt, sain neuvoksi hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Että olen ihan hyvännäköinen nainen ja kopsakkaassa kunnossa.
Jäin miettimään, kuinka paljon lihavampi ja huonommassa kunnossa olisi oltava saadakseen apua? Jos ei ole sairaalloisen lihava liitännäissairauksineen, apua ei tunnu tippuvan, vika on sinussa itsessäsi.
Näine hyvineni jatkoin elämääni syömällä vähemmän kuin kulutan ja pysyin aktiivisena 5–9 treenin verran viikossa. Tämän vuoden toukokuussa sain tarpeekseni. En jaksa uskoa, että näillä konsteilla ei laihdu. En ole valmis hyväksymään itseäni lihavana, enkä halua lihoa niin ylipainoiseksi, että päätyisin lihavuusleikkaukseen.
Maksoin omasta pussistani kilpirauhasen toimintaa mittaavat verikokeet, mitkä työterveyslääkäri oli minulta pari vuotta aiemmin naureskellen evännyt. Näytin vastauksia asiantuntevalle endokrinologille – myöskin omalla kustannuksellani. Sain lääkityksen ilmeiseen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Nähtäväksi jää, onnistunko nyt laihtumaan.
Julkisen puolen resurssit ovat mitä ovat, kuten Kalevan (6.7.) Ylipainoiset jäävät ilman apua -jutussa todettiin. Vähintäänkin yhtä suuri ongelma tuntuu olevan lääkärien asenteessa. Laihduta tai hyväksy itsesi – tämän verran ymmärtää jokainen naistenlehtiä lukenut. Lääkärin tulisi ymmärtää enemmän.
Läski mutta riski
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.